Kategoriat
Uncategorized

Blogin ekologinen jalanjälki

IMG_1673-001.JPG

Viime aikoina on ollut taas lamaannuttavaa blogiahdistusta. Kerrankin se ei ole liittynyt varsinaisesti omaan itseeni tai ajatuksiini omasta riittämättömyydestä, vaan blogien yleisestä pinnallisuudesta ja materiakeskeisyydestä.

Viimeistään Black Fridayn -postaukset saivat minut voimaan pahoin. Vinkit ja adlinkit huusivat osta osta osta, hanki hanki hanki. Karu totuus on se, että suosituimmat bloggaajat tällä hetkellä joko a) esittelevät säännöllisesti uusia ostoksiaan ja hankintojaan b) saastuttavat matkustamalla ympäri maailmaa. Jos bloggaaja ei ole ottamassa asu- tai maisemakuvia ihmisoikeuksia rikkovassa Dubaissa tai osta uusinta halpatyövoimalla valmistettua parkatakkia, lukijoiden kiinnostavuus laskee ja sivuklikkausten määrä sen mukana.

IMG_1678-003.JPG

Toisaalta, en halua aliarvioida teitä lukijoita. Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on fiksuja tyyppejä, joiden intressit ovat muutkin kuin shoppailu ja alituinen tuhlaaminen, ja jotka oikeasti pohtivat omien valintojen merkitystä ympäristöön. En itsekään väitä olevani täydellinen, mutta haluan olla vähintään tietoisempi.

IMG_1683.JPG

IMG_1681-002.JPG

Kaiken kaikkiaan, koen, että vanha blogityylini ei vastaa enää nykyistä eettistä elämänkatsomustani. Asiat ovat muuttuneet viimeisten kuukausien aikana, ja on kaiketi ihan luonnollista että blogi muuttuu sen myötä. Ja vaikka vaatteet ja reissaaminen eivät kiinnostakaan enää samalla tavalla, rakastan kirjoittamista ja haluan kirjoittaa blogia edelleen päivittäin. Täytyy vain löytää oma tapa blogata, sellaisten arvojen ja periaatteiden nojassa joiden takana voi seistä. Vaikka se valitettavasti tarkoittaisikin joidenkin lukijoiden kelkasta tippumista.

 

Kuvat: Enna Rautiainen, editointi minä

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI

75 vastausta aiheeseen “Blogin ekologinen jalanjälki”

Voi rakas. <3 Mä ainakin luen sun blogia juuri siksi, että sun kirjoitukset ja kuvat huokuvat tosi pehmeitä ja kauniita arvoja. <3 Tässä maailmassa on niin tarpeeksi kulutushysteriaa ja välinpitämättömyyttä, että sun kaltaisia bloggaajia tarvitaan.

Ihana Raijarina, en kestä miten suloinen kommentti! <3 Piristit mun iltaa älyyyyyttömän paljon. 🙂

Ihana postaus ja ihan samanlaisia ajatuksia kuluttamisesta täällä!

Tuen sun ajatusmaailmaa todellakin ja olen alkanut miettiä omia kulutustottumuksia kriittisemmin viime aikoina. Tuli vain mieleeni, että mitä ajattelet sellaisista blogeista, joissa mainostetaan esim. Suomessa tuotettuja vaatteita tms. ”ekologisempa” tavaraa? Niin kauan kun maan kamaralla vielä tallaillaan niin johonkin pitäisi pukeutua. Voi siis ajatella, että on hyvä mainostaa eettisesti tuotettuja vaatteita.

Kiitos kommenttista! 🙂 Joo tottakai, jos blogilla haluaa tienata, kaupallisuus on must. Toivoisin vaan että bloggaajat oikeasti pohtisivat mitä mainostavat ja tutustuisivat tuotteiden eettisyyteen edes jollain tasolla. 🙂 Mitä monet siis kyllä tekevätkin, onneksi.

Helpottavaa kuulla että muutkin bloggaajat ovat pohtineet samaa. 🙂 Haleja sinne myös! <3

Pitää olla oikeesti rehellinen. Itselleen ensin, ja sitä kautta muuttuvaan maailmaan! Ihmiset ja asiat muuttuvat nyt jollain osin tosi nopeaan tahtiin. Ei jakseta enää mitään läpinäkyvää tai epäaitoa. Ja, miksi pitäisikään?! Liian kauan nuo eräänlaiset nopean edun tavoittelun jäljet ovat tulleet tiensä päätökseen! Siksi mä lopetin täällä, kun liikaa vain sitä epäaidon peilaamista päivästä toiseen. Jo ammattinikin puolesta resonoin liian herkästi feikkeihin. Jos sydän ei ole mukana, miksi jatkaa ♡

Tuntuu, että liian moni vain bloggaa, koska: ”kaikki muutkin”?! 

Kannatan hidasta ja rauhaa, ja niiden energioiden kautta meissä jo olevaa syvää viisautta. Ainoa vain, että se viisaus on joskus hukutettuna tähän markkinahumuun, ja se oma autenttisuus ei ole kuulolla. Oon tehnyt tätä konsultointia jo niin kauan, että se on läsnä koko kropassa, enkä voi valehdella vaikka välillä se olisi helpompaa. Mä oon joutunut mm vaateliikkeistä poistumaan, kun oon meinannut oksentaa! Tullut niin paha olo tästä väkisin ostotehtailusta. Ja, joka kerta kun olen jättänyt ostamatta, hyvä olo on lisääntynyt. :)))

Toki hankin, jos todella on se tarve. En enää kuitenkaan minkään tyhjän kolon täytteeksi!! Ja, niitä koloja ihmisillä tuntuu riittävän.

Kiitos aidosta tekstistä. ♡♡♡♡♡♡ pus! 

Ihana Mia, ihailen sun aitoutta, viisautta ja elämänasennetta niin paljon! Kiitos taas tosi lämmittävästä kommenttista. <3 🙂

Ihana postaus, kiitos tästä! 🙂 Mun mielestä kulutuskriittisyydelle on tarvetta blogimaailmassa enemmänkin, tai pikemminkin muunkinlaiselle sisällölle. Kommenteista ja tykkäyksistä päätellen aika moni muukin on sitä mieltä! Täällä Lilyssä kuitenkin on hurjan paljon muutakin sisältöä.

Olen bloggaajana itekin miettinyt tätä aihetta tosi paljon. Kirjoittamalla ja suosittelemalla esimerkiksi tuotteita voisi nostaa lukijamääriä, tai edes haaveilla siitä, että blogilla voisi tienatakin joskus edes roposia, kun koko blogeilla tienaaminen perustuu juuri mainostuloihin, näkyvyyteen tai myymiseen. Olisihan sitä tietysti kiva saada vaikka enemmän lukijoita, mutta se tuntuisi väärältä. Samaan aikaan harvalla vastuullisemmalla, pienellä yrityksellä on esim. varaa palkata PR-toimistoa, joka koordinoisi blogiyhteistyötä ja suunnittelisi, mistä sitä näkyvyyttä kannattaisi ostaa. Tuotteita nimittäin ilmeisesti harvoin lähettävät itse yritykset, vaan heitä mainostavat viestintä- ja mainostoimistot.

Kiitos itsellesi kommenttista ja mielipiteen jakamisesta. <3 Näin se tuntuu olevan. Ehkä tulevaisuudessa ”järjestelmä” muuttuu ja blogilla voi tienata jos mainostaa esim. kotimaisia palveluja. Ehkä ihmiset ostavat enemmän ympäristöystävällisiä vaatteita jolloin niiden firmoillakin on varaa hyödyntää blogimarkkinointia. Toivotaan parasta!

Jep, ehkä bloggaajien pitäisi kollektiivisesti lähteä toivomaan tällaisia yhteistyömahdollisuuksia! 🙂 Voi olla, ettei niitä kukaan ole tajunnut tarjotakaan. Mutta selkeästi tässä on joku meininki muuttumassa!

Moikka! Erittäin hyvä kirjoitus! Oon itsekin ollut ahdistunut siitä kulutuskeskeisyydestä mitä jotkut bloggarit viettää. Kuitenkin, hyvä, että on muunlaisiakin blogeja. Ja olis kiva just lukea yhteiskunnallisempia yms. sellaisista aiheista kuin vaan että tässä tää uus huulipunaväri minkä ostin. Mitähän mun piti sanoakaan? Tuntuu, et ihmiset on nyt heränneet tohon ilmastonmuutokseen ja se on tosi hyvä juttu, siihen kun tarvitaan meitä kaikkia, vaikka ajattelis vaikka just et ei yhdellä ihmisellä oo niin väliä, mä voin kuluttaa miten halua.

Mut ikävä kyllä mä oon ”herännyt” toiseen todella suureen ympäristöongelmaan, mistä ei vielä nin paljoa puhuta, mutta josta varmasti tulee yhtä iso asia koska se on sitä jo nyt ja vaan pahenee. Eli muovi merissä, myös meidän Itämeressä. Kannattaa käyttää ducgduckgo.com-hakua (ei jäljitä) ja etsiä ”muovi (itä)meressä”, sillä löytää paljon ikävää uutisointia. Ehkä tästä voisit kirjoittaa? Mul tämmönen henk koht missio, et ihmiset saadaan tietoisiksi tästä hirveestä ongelmasta ja et kaikki ihmiset kierrättäis kaiken. Tai ainakin melkein :).

Kiitos Suvi kommenttista ja ehdotuksesta! Otan ehdottomasti asian harkintaan ja rupean opiskelmaan asiasta enemmän. Muovijäte on todellinen ongelma, ja siitä pitäisi puhua enemmän.

Jokaisella ihmisellä on väliä – ja jokaisen ihmisen teolla on väliä.

Mukavaa päivää sulle. <3

Hyvä, että nostit asian esiin! Kommenteista ja tykkäyksistä päätellen puit sanoiksi monien ajatukset.

Onneksi netti on pullollaan myös kiinnostavia ei-kaupallisia blogeja (täällä Lilyssäkin on monia). Ja on myös blogeja, joissa kaupalliset yhteistyöt on toteutettu tyylikkäästi ja niin, että niistä on oikeasti hyötyä. Luen ihan mielelläni suosituksia hyväksi havatuista tuotteista ja erityisesti palveluista. Esimerkiksi itse mietin syksyllä vihkisormuksen teettämistä isovanhempieni vanhoista sormuksista ja sattumalta huomasin, että Puutalobabyn Krista suositteli kultaseppää Tampereelta. Asia oli sillä selvä, laitoin kultasepän nimen ylös ja aion ottaa häneen yhteyttä piakkoin.

Onneksi voimme kaikki vaikuttaa ja antaa klikkimme blogeille, jotka vastaavat omaa arvomaailmaamme.

 

Hyvä Juls, loistava kommentti. <3 Tosi hienoa, että toisten arvosteluista ja vinkkauksista on ollut hyötyä. Itsekin usein jos tarvitsen jotakin, vertailen mielelläni muiden kokemuksia niistä netistä ennen ostamista. 🙂

Lilyssä on kyllä hyvä olla, täällä riittää blogeja laidasta laitaan!

Mä käyn lukemassa blogeja ihan vain viihteen vuoksi 🙂 Lilyssä on paljon blogeja, joiden jutut naurattaa tai sit on yhteiskunnallisesti kiinnostavia. Ote tuolta ”seuratuista”: Bluestocking, Juliaihminen, Itse Minna Mänttäri, Cougarwoman, No sex and the city, Reeta trying… ja tässä nyt vain näitä viime aikoina suht usein julkaisseita. Lily vissiin on myös kerännyt aika ahkerasti palautetta ja just yhteiskunnallisia juttuja on kiitetty ja toimitus on siirtynyt itsekin kirjoittamaan sellaisia toisinaan, pisteet siitä. Eniten kommentteja keräävät jutut ovat käsitelleet yleensä jotain ihan muuta kuin muotia – esim White trash diseasen postaus äänestämättömyydestä oli tällainen. Kulutukseen keskittyvät blogit eivät jaksa kiinnostaa, välillä joku tulee klikattua auki Lilyn etusivun kautta tylsällä hetkellä, mutta aina harmittaa, että annoinpa sitten tollekin klikkauksen ja lisäsin lukijamääriä. Kyllä se ”teen tätä rahan ja materian vuoksi” aina paistaa sieltä läpi ja silloin teksti ei ole ollenkaan niin kiinnostavaa kuin sellaisen, joka kirjoittaa vain omaksi ilokseen.

Kiitos kommenttista Emilia. 🙂 Lilyssä on onneksi ihan mahtavia blogeja – on iso ilo olla osa tätä yhteisöä! Fiksuja kirjoittajia, joilla on fiksua sanottavaa ja onneksi myös fiksut lukijat. 🙂

Hauskaa viikonloppua sulle!

On paljonpaljon blogeja, joiden aihepiiri on muu kuin ostokset ja kulutus, mutta silloin bloggaajan tulot eivät yleensä itse blogista kovin korkeiksi nouse. Jokainen bloggaaja ja lukija tekee itse valinnan mistä kirjoittaa (ja haluaako tienata blogillaan) ja mitä lukee. Minusta ajattelet liikaa sieltä lifestyleblogikuplasta käsin. Ja toisaalta tuonkin genren alla voi kirjoittaa vaikka ei uutta ostaisikaan, näkökulman voi aina valita itse.

Minä luen joitakin kulutuskeskeisiä meikki/muotiblogeja naistenlehtien korvikkeena eivätkä ne tuo halua ostaa tuotteita mitä bloggaaja esittelee. Omat rahani laitan matkusteluun ja erilaiseen aktiviteettiin perusmenojen ja säästötilin lisäksi. En koe huonoa omaatuntoa lentämisestä, monissa muissa asioissa olen aina elänyt melko ekologisesti.

Miten joku voi vielä olla kokematta huonoa omaatuntoa lentämisestä? Jotenkin tuollainen ajattelu, että elän muuten niin ekologisesti, että minä kyllä voin matkustella, on todella kummallista. Niin kuin se, ettei tee kaikkea niin huonosti kuin voisi oikeuttaisi toimimaan järkyttävällä tavalla yhdellä elämän osa-alueella. Minusta on periaatteessa ok, että ihmiset matkustelevat, jos kokevat sen itselleen välttämättömäksi, kunhan pyrkivät joka vaiheessa mahdollisimman eettisiin valintoihin (kohde, majoitus, ruokailu, matkustustapa), mutta minä hyväksyn myös lihansyönnin samoilla periaatteilla. Ihmettelen kovasti lomamatkailevia kasvissyöjiä.

Mielenkiintoinen pointti. Monet ehkä pyrkivät muutoksiin pienin askelein ja aihealue kerrallaan. Se on totta että jos esim. syö kasvisruokaa kerran viikossa, tukee lihatuotanto kuitenkin kuusi päivää viikossa. Jollekin voi kuitenkin kestää (kuten esim. itselläni kesti) muutoksen tekeminen ja voi esimerkiksi puolen vuoden aikana lisätä kuukauden välein aina yhden kasvisruokapäivän viikkoon.

Näin ajattelen reissaamisestakin. Olen matkustellut ennen paljon enemmän, nykyään vähemmän mutta silti jonkin verran. Tulevaisuudessa kuitenkin toivottavasti vieläkin vähemmän.

Kiitos kommenttista ja mukavaa päivää. <3

Minä en näe mieltä potea maailmantuskaa jokaisesta valinnasta, joka ei ole kaikilla eettisillä ja ekologisilla mittareilla paras. Usein parasta valintaa on mahdoton tehdä, kun on monta asiaa, jota voisi tukea. Jokainen valitsee sitten itselle sillä hetkellä parhaan vaihtoehdon. En minä koe, että se, että elämäntapani onkin monessa mielessä ekologinen, se jotenkin ”oikeuttaisi” minut sitten lentämään enkä myöskään näe miksi minun pitäisi syyllistyä valinnoista, jotka eivät ole ekologisia.
Oletko miettinyt, että ekologisinta olisi jättäytyä netin käytöstä, koska tietokoneet ja niiden sisältämät harvinaisetkin raaka-aineet, itse verkko, konesalit jne. kuluttavat eri resursseja valtavasti?

Meillä on myös auto, jota käytämme esim. sieni- ja metsäretkille mennessä ja kesämökkireissuilla. Mökillä kalastamme ja marjastamme ja tuomme saaliit kaupunkikodin pakastimeen. Teemme autolla myös kotimaan matkoja, jonka aikana käymme paikallisissa ravintoloissa jne. vaikka ekologinta olisi olla kotona.

Minä olen muuten kasvissyöjä ensisijaisesti siksi etten pidä lihan mausta. Varmaan väärä syy sekin. 🙂

Ymmärrän hyvin mitä tarkotit! Ois varmaan mahdotonta elää tällä hetkellä täysin ympäristöystävällisesti. Ihmisiä mekin ollaan, kun kumartaa yhdelle pyllistää toiselle – näissäkin asioissa.

Teidän valinnat (ja KESÄT <3) kuulostaa tosi hyviltä.

Tottakai, olet ihan oikeassa. Siksi kirjoitikin että suosituimmat bloggaajat yleensä esittelevät asukuviaan / reissaavat minkä kerkeävät. Tarkastelin asiaa myös vähän juuri tienaavien bloggaajien näkökulmasta koska se koskettaa itseäni ja omia tavoitteita. 🙂

Täytyy tosiaan ammentaa muutenkin oma seurattavien blogien listaa. Joukoissa on niin paljon hyviä ja ei-/vähemmän-kaupallisia!

Jee <3 Ihan sydän suli, kun luin sun viestin. Mä oon todella pitkään pyöritellyt sormien päässä kirjoitusta tästä ”blogikuplasta”, mutta miettinyt, että se on ehkä niin epäsuosittu mielipide blogimaailmassa, etten ole halunnut sohaista sinne. Ne harvat markkinavoimaiset blogitapaamiset ja -tapahtumat, joissa olen ollut ovat jättäneet pääasiassa pahan mielen ja suuren kummastuksen – tyypit oikeasti kahmii mukaansa ilmaiset sipsipussit ja vessasta käytetyt meikitkin. Ensimmäinen oma tapahtumani meni lähinnä siihen, että mietin mielessäni  ”tää ei voi olla totta” ja ”mikä saa järkevän ihmisen käyttäytymään näin?” Hyvä avaus, kiitos tästä!

Kiitos paljon Riikka! Voin vaan kuvitella… tai siis omin silminhän sen myös näkee. 😀 Varsinkin ensimmäisissä tapahtumissa sitä sokaistuu ja luulee tarvitsevansa kaikkea kaikilta. Toivottavasti mahdollisimman moni tajuaa ”rauhoittua” kun käy tollasissa enemmän.

Kiitos sulle kommenttista ja iloista viikonloppua. <3

Tosi tärkeä avaus! Hyvä Saranda *sydänsydän* !

Maailma ei vaan voi jatkua näin, meidän täytyy toimia heti. Ilmastonmuutoksen vaikutukset jotka ollaan ehkä totuttu ajattelemaan ”kauas 20-30 vuoden päähän” (mikä on ihan hullu ajatus sekin) voi hyvin olla täällä jo kymmenenkin vuoden päästä, jos arktisen alueen tilannetta tarkastelee.

Ja vaateteollisuus, se on aivan täysin pielessä. Oon siirtynyt siihen pyrkimykseen, että en ostais epäeettisiä vaatteita edes kierrätettynä. En enää sulje silmiä siltä, mitä tarkoittaa jos niskalapussa lukee made in Bangladesh.
Eli ysärivaatetta ja vanhempaa kierrätettynä, uutena R-Collectionia yms. Ei ketjuliikemuodista oo musta ollut enää vaikea luopua sen jälkeen kun ne on siirtyneet pääosin tekokuituihin (ohuisiin lipareisiin, iholla ikävän tuntuisia, nukkaantuu ja sähköistyy jne). Puuvilla-aikana vielä ostin aika paljon H&M:stä.
Tietty alusvaatteet, sukkahousut, vaellus- ja ulkoiluvaatteet ym. on myös yhtä lailla ongelmallisia, mutta oma panokseni ei toistaiseksi koske niitä. 🙁

Musta ei tarvi tietää heti ”blogin uutta linjaa” kun blogin linjahan on joka tapauksessa sinä 🙂
Pohdiskeluja on kaikkein mielenkiintoisinta lukea, sillä nehän on sitä kasvamista ja kasvaminen on meidän tehtävä tässä elämässä 😉 Ainoa pysyvä on muutos, ja muita sellasia sanontoja 😉 😉 Hehe!

*Halaus 🙂 *

Saana usko tai älä mut monesti ympäristöä koskevissa asioissa mietin nimenomaan sua. Oot niin loistava esikuva meille muille! Vaikka säkin varmaan koet että lisää voi tehdä, sä oot sellasessa pisteessä että jos muut tekisi ja antaisi yhtä paljon kuin sinä, maailma olisi oikeasti parempi paikka. Ihmisille, eläimille, luonnolle.

Kiitos kun inspiroit! <3 Ja siitä että jätit taas tosi fiksun, ajatuksia herättävän ja sydäntälämmittävän kommentin. <3

Oho, vau, kiitos *sydän*!
Kiitos itsellesi kun kirjoitat ja siitä kuinka levität ympärillesi valoa ja välittämistä ihan vaan olemalla sinä!

Olispa ihana nähdäkin. Ajattelin just tänään, että kun jäi draamaryhmän kaavailtu kevätpiknikki väliin, niin olis tosi kiva kutsua teidät kaikki mun uuteen kotiin joskus tammikuun lopulla kun oon saanut tavarat paikoilleen 🙂 Ja kuulla kaikkien kuulumiset! Pitääpä olla aktiivinen sitten 🙂

Voi kiitos en kestä <3<3 Ja se ois ihanaa!! Olisi tosi mukava nähdä sun uusi koti! 🙂

Jee hyvä Saranda, rohkea ja tärkeä kirjoitus! Mulle ekologisuus on aina ollut tosi tärkeä asia kuluttamisessa ja pidän itseäni suht tiedostavana ihmisenä, ainakin lähipiiriini verraten. Välillä ruokakaupassa käyminen on ihan kamalaa arpomista kun tuntuu että mitään ei saa syödä hyvällä omallatunnolla.. Ja syödä kuitenkin pitää 🙂 Liian tiukkapipoiseksi en halua, enkä tuomita muita, mutta omien arvojen mukaan on tärkeää elää.
Odotan innolla uusia kirjoituksiasi ja ajatuksiasi!

Ihana sinä, KIITOS! <3 🙂 Ja ei todellakaan kannata olla liian ehdoton. Siihen se homma vasta tyssääkin ja kaikesta lähtee ilo. Pieniä muutoksia ja kehityksiä niin hyvä tulee!

<3

Kiitos tästä postauksesta! Kiva huomata, että kaiken kaupallisuuden keskellä on myös bloggaajia, jotka välittävät ympäristöstä ja ihmisoikeuksista. Olen itsekin viime aikoina miettinyt enemmän näitä asioita ja tehnyt muutoksia omaan elämäntyyliini – lopettanut lihansyönnin lähes kokonaan (syön sitä vain, jos tiedän että se tulee eettisistä oloista) ja jättänyt vaatteiden ja kosmetiikan shoppailun. Olenkin kehittänyt jonkun sortin intohimon suunnitella eettistä kosmetiikkaa ja esim. eettisiä nahkatakkeja, jotka kestäisivät pitkään. Tavoitteeni on, että jonain päivänä eettisyyden maine ”hippiekoiluna” jäisi pois ja siitä tulisi trendikästä, että ostetaan yksi eettinen tuote, joka kulkee mukana läpi elämän. Niin, että jatkuvasta halpatuotteiden ostamisesta ja eläinkokeiden tukemisesta tulisi halveksuttavaa, samoin kuin oman navan ympärillä pyörimisestä ja välinpitämättömyydestä.

Kuitenkaan en halua olla liian ehdoton tai tuomitseva. Olenhan itsekin ollut kovan luokan himoshoppaaja sekä edelleen paheeni on lentomatkailu (joudun lentämään jo siksi, että pääsen asuinmaastani käymään Suomessa – valitettavasti muut matkustuskeinot ovat liian kalliita ja vaikeita). Mutta haluan aina viestiä ihmisille, että ei sillä ole väliä jos ennen olet tehnyt sitä tai tätä, nyt on mahdollisuus muuttaa tapoja. Ja jo pienikin muutos on hyväksi! Olen itse sortunut monen monta kertaa tiellä eettisyyteen, mutta nyt vihdoin tuntuu että olen saanut siitä ideasta kiinni eikä ole mitään halua esim. lähteä kaupoille.

Noh, tulipahan sepustus, mutta pointtina että me voidaan muuttaa maailmaa! 🙂
Pitäisi ehkä taas alkaa bloggaamaan. Olisi kiva käydä enemmänkin ajatustenvaihtoa näistä asioista ihmisten kanssa. Blogikulttuurikin voisi raikastua, jos olisi enemmän sinun blogisi kaltaisia blogeja, eikä vain ostaostaosta-meininkiä.

Moikka! Ihana kommentti, tosi mahtava kuulla että olet päättänyt tehdä ympäristöystävällisempiä valintoja ja että sen myötä on herännyt oikeita unelmia ja suunnitelmia. 🙂 Vau!

Ja tuo ehdottomuus on varmasti yksi pääsyistä, minkä takia ihmisillä on iso kynnys muuttaa toimintatapoja. Monet luulevat että sen täytyy olla lopullista ja ehdotonta. Mieluummin pitää kolme kasvisruokapäivää viikossa kuin nolla.

Kiitos kommenttista ja kauniista sanoistasi. <3 Ja aloita ihmeessä taas bloggaaminen jos vähänkin tuntuu siltä! Todellakin!

Olin just eilen Blogien käyttö opetuksessa -koulutuksessa, jonka pitäjä on biologian ja maantieteen opettaja ja pitänyt omaa ympäristöblogia nyt kymmenisen vuotta. Yksittäisiä kävijöitä on tänä aikana ollut 430 000, mikä on paljon ympäristöblogille, mutta kuten hän itsekin sanoi, lifestylebloggaajat keräävät lukijoita saman verran kuukaudessa. 🙁 Seuraamissani blogeissa onneksi kuluttaminen ei ole siellä ykkösenä.

Todella harmi. Mikäköhän siinä oikeasti on, ettei ympäristöblogit vedä puoleensa? Ajatteleekohan ihmiset, että blogi on sellainen paikka jossa haetaan hyvää mieltä ja inspiraatiota, ja ympäristöasioita yms. luetaan ennemmin uutisista tai katsotaan dokkareista? Mene ja tiedä.

Ihanan rohkea avaus aiheesta, joka varmasti on pyörinyt tooooodella monen kanssabloggaajan ja lukijan mielessä. 

Kuluttaminen on ristiriitainen aihe, koska jos joskus jokin tuote aiheuttaa itselle mielihyvää, tulee huono omatunto siitä fiiliksestä. Mutta omilla valinnoillahan sitä tosiaan pystyy vaikuttamaan hyvinkin pitkälle. Sillä on merkitystä, mistä ostaa ja mistä syystä. Kai sille materialle sokeutuu jossain kohtaa eikä edes tajua millaista todellisuutta itse pitää yllä. Toivottavasti mahdollisimman moni käy lukemassa tämän ja sen kautta pysähtyy hetkeksi ajattelemaan omia kuluttamisen syitä ja tapoja! 

Kiitos paljon Anne. <3

Hyvä kommentti, just näin. Mutta jos ostaa harvemmin, on myös nautittava niistä omista harvoista ostoksista. 🙂 Muutenhan se on oikeasti täysin turhaa.

Niinpä! Jotenkin sitä vaan on kaiken tämän kulutushysterian tuloksena demonisoinu itselleen näitä ja sit tuntee huonoa omaatuntoa kaikesta! Kun ihminen kuitenkin tarvitsee vaatteita ja ruokaa ja niistä saa myös olla iloinen 🙂 

Hyvä kirjoitus! 

Itsekin postasin juuri joululahjapohdintaa ja haastoin kaikki miettimään omia ostoksia ja niiden tarpeellisuutta. Josko sen myötä lahjarumba ja kulutus vähän vähenisi. 

Käy lukemassa ja lähde mukaan!

Just näin! Viikko sitten perjntaina päätin aika monen blogin kohdalla, että nyt loppuu tän lukeminen. Ihan vaan Black Friday-postausten takia. Niissä kulminoitui just se, mitä suosituimmat blogit (poikkeuksiakin on) nyt just on. Silkkaa kaupallisuutta. Omat arvot on tyystin toisenlaiset, enkä oikein edes ymmärrä miksi tulee luettua blogeja, joissa oikein mässätään luonnonvarojen tuhlaamisella. Näin kärjistetysti. 

Omalla blogillani nyt ei lukijoita juurikaan ole, mutta oon tehnyt päätöksen, että siellä ei tulla näkemään yhtään mitään brändejä, paitsi jos oikein hyvä syy. Kaupallisuudesta vapaa alue se ei kuitenkaan valitettavasti ole, koska mainokset sielläkin pyörii, tahdoin tai en 🙁

Joo hyi hemmetti viime perjantai oli paha, kaikki ne tsiljoonat kaupalliset päivitykset…

Ja ihana päätös, ymmärrän hyvin miksi teit sen. Tsemppiä sen kanssa ja bloggaamisen ylipäätän! <3

Kiitos <3 Ja tsemppii myös sinne. On välillä haastavaa mennä vastavirtaan ja eri polkuja mitä suurin osa, mutta ei tätä maailmaa mitenkään muuten pysty pelastamaan 🙂

Pystyn hyvin samaistumaan tähän kirjoitukseen. Sen vuoksi useimpien suosittujen blogien seuraaminen on jäänyt pois kokonaan, materian haalimisesta tulee niin paha mieli. Varsinkin tänä päivänä, kun ylikulutuksen ja ilmastonmuutoksen syyt ja seuraukset ovat tiedossa, ei mielestäni no mä nyt vaan halusin tän paidan viidessä eri värissä tai elän täällä vaan hetken, eikä mun valinnoilla ole väliä ole hyviä syitä silmien ummistamiselle. 

Joka päivä joidenkin ihmisten sanat ja teot saavat ymmälleen, en ymmärrä miten ympäristöasioita voidaan vielä vähätellä. Voi tietysti olla, että koulutukseni vuoksi nämä asiat ovat minulle itsestäänselvyyksiä, sillä niitä isketään vasten kasvoja joka päivä. En silti jaksa uskoa, että kyse olisi tiedonpuutteesta – ennemminkin siitä, että tungetaan pää pensaaseen, koska ei haluta muuttaa omaa mukavaa elämäntyyliä. Lopulta kyse on kuitenkin todella pienistä ja helpoista muutoksista, jotka parhaimmassa tapauksessa säästävät rahaa.

En itsekään usko, etteikö meillä oli tarpeeksi tietoa kulutusvalintojemme vaikutuksesta ympäristöön. Ja tietoa voi aina saada käsiin, jos tietoa haluaa. Kyse on juurikin mukavuudesta ja helppoudesta, mihin ollaan tänäpäivänä totuttu. Kukaan ei halua uhrata mukavuutta – vaikka kuten sanoitkin, kyse ei aina ole mistään uhraamisesta. Päinvastoin, shoppailun vähentäminen säästää rahaa ja kasvisyönti saa oikeasti olon paremmaksi.

Kiitos kommenttista! 🙂

I feel you sister. Tämä on pyörinyt paljon mielessäni. Itselläkin tuntuu olevan paljon turhaa tavaraa nurkissa, joten en voi lakata miettimästä kuinka paljon sitä turhaa tavaraa olisi jos joka toinen viikko voisin kirjoittaa postauksen ostoksistani. Ikävän moni blogi on nykyään paljolti pinnallinen, kertakäyttöinen ja kaupallinen, eikä menestyminen bloggaajana vain mahtavalla sisällöllä (kuten sulla aina on tekstit mietitty niin että ne herättää ajatuksia) ole todellakaan helppoa. Usein tulen miettineeksi, etten sovi ”blogimaailmaan” ollenkaan ja mietin pitäisikö lopettaa koko blogi. Mutta silloin mieleen tulee se, että blogin oli alunperin tarkoituskin olla nettipäiväkirja, eli oletan sen kirjoitetun sisällön olleen se alkuperäinen ajatus.

<3

Tosi hyvä kommentti.

Ja et tietenkään lopeta bloggaamista. 🙂 Ei se blogimaailma voi muuttua jos sinne jää vaan ne massablogit. Nimenomaan nyt jos koskaan tarvitaan vähemmän pinnallisia blogeja, ja juuri tuollaisia sydämellisiä kuten sinun on. Joten keep on the good work. <3

Hyvää pohdintaa!

Täysin samoja juttuja oon itsekin miettinyt viimeaikoina. Tuntuu jotenkin harmilliselta, että tekstipainotteiset blogit eivät kasva suuriksi, ne suosituimmat ja parhaiten bloggaajia elättävät on vaan yleensä noita vaatteiden ja tavaroiden esittelyblogeja. Toki ymmärrän et se johtuu markkinataloudesta, mutta silti tahtoisin että asia olisi toisella lailla… 

 

Kiitos Saara! <3

Mua harmittaa ihan sama asia. Tekstipainotteisia blogejakin voi tietysti kuvittaa, mutta se vaatii niin paljon enemmän mielikuvitusta ja aikaa, jos ei halua kuvata vain sitä uutta saatua huulipunaa tai päivittäin vaihtuvaa päivän asua.

Mut who knows, riittävällä tietoisuudella ja toiminnalla tähänkin voi tulla muutos! 🙂

Näinpä. (Tosin huono/liiallinen mainonta vituttaa mua kyllä aina, olipa julkaisualusta mikä tahansa.) 

Mielenkiintoinen postaus! Mulle tuli tästä vähän huono omatunto kun julkaisin viime viikolla postauksen shoppailuistani. 😀 : | Dubaita karsastan itsekin juuri tuon syyn takia. Minäkään en kyllä ole aiemminkaan saanut sinun blogista mitenkään materialistista kuvaa.:)

No mut kaikkihan shoppailee joskus, ja loppujen lopuksi kyse on siitä että ite kehittyy paremmaksi ja vertaa itteensä aikaisempaan itseensä – ei muihin. Kiitos Taru kommenttista ja sunnuntaihin! 😉 <3

Ihan mahtava otsikointi tällä postauksella! Mä itse en ole edes miettinyt, että blogillakin voi olla hiilijalanjälki, mutta tän jälkeen tajusin, että no tottakai sillä on. Ja itselleni tuo jalanjälki on jopa aika vahva peruste lukea tai jättää lukematta jotain. Jo se perusmeininki, että blogeissa luodaan sosiaalista todellisuutta, jossa tietyistä tuotteista tehdään haluttavia ja joiden kautta ostetaan hyväksyntää, lisää konkreettista kulutuskierrettä niin isosti, että olisi ihan syytäkin puhua blogien hiilijalanjäljestä. Hyvä että aloitit, peukut tälle! 🙂

Ihana kuulla! KOSKA heti kun julkaisin tään, kaduin vähän otsikkoa koska tostahan oikeesti keksisi vaikka mitä kirjoitettavaa mut kirjotinkin tosi pinnallisesti. Mut hyvä kun otsikko käykin järkeen ja sopii teemaan, tosi kiva kuulla! 🙂 Mukavaa päivää sinne. <3

Ihanan rehellinen postaus, vaikka tosin mielestäni et ole aiemminkaan edustanut mitään materialistiholistia tai muuta pinnallista <3

Todella ilahduttavaa pohdintaa ja mielenkiintoinen näkökulma! Oon ymmärtänyt että firmat lähettävät bloggaajille ihan kysymättäkin kaikkea mahollista ja voin kuvitella miten sitä krääsää/sopimattomia kosmetiikkatuotteita ym. kertyy ihan tahtomattaankin. Minkä lisäksi vielä tietysti kaikki tarkoituksella yhteistyönä tehdyt postaukset mistä ei toki selviä onko ko. tuote edes oikeasti bloggaajalla käytössä. Tiettyyn pisteeseen ymmärrän sen, että bloggaajienkin pitää jostain saada tuloja (etenkin heidän, jotka sitä päätyönään tekevät) mutta ei varmasti monenkaan mieleen tule juuri nämä ekologiset/eettiset kysymykset ”rahaa tehdessä”. Oma hyvinvointi menee ylipäätään nykyään ihmisillä niin vahvasti kaiken muun edelle, ettei olla valmiita luopumaan lähestulkoon mistään. Esimerkkinä vaikka omalla autolla kulkeminen. Ei viitsitä kävellä edes lähimmälle bussipysäkille, vaikka matkaa harvassa paikassa etenkään pk-seudulla kertyy ihan kohtuuttomasti. Tästä aiheesta pystyis kyllä puhumaan loputtomasti, etenkin jos edes uskaltais puhua kasvissyönnistä ja siitä miten jotkut ”ei vaan voi elää ilman lihaa”. Ei siitä nyt sen enempää kuitenkaan. 😀

Kiitos kommenttista, ihana. 🙂

Näin se juuri on, bloggaajat saavat todella paljon krääsää, tarpeellista ja tarpeetonta. Itellänikin on kilottain saatua turhaa tavaraa kotona – ennen en oo miettinyt niistä muuta kuin että ne on tiellä mutta viime aikoina ne on ahdistanut nimenomaan ympäristön kulumisen näkökulmasta. En enää ota turhia goodie bageja tai muita mukaani ellen ole ihan varma että niille on käyttöä tai tiedä jonkun tutun tai ystävän, joka jotain just tarvitsis (ettei niiden tarvitse käydä ostamassa täsmälleen sama tuote kaupasta).

Se on kyllä niin surullista miten helppous on mennyt kaiken kuun edelle.

Terveisin toinen jolla kiehuu joka kerta kun joku sano ”mä en vois ikinä olla kasvissyöjä” !!!!!!!!!! ARGH 😀

Tää on mielenkiintoinen näkökulma, että bloggaajienkin pitää saada jostain tuloja, varsinkin jos bloggaavat työkseen. Ehkä ongelmana kuitenkaan ei ole se, että bloggaajat ostaisivat paljon tuoitteita, vaan TYÖKSEEN kannustavat ihmisiä epäeettisiin ja -ekologisiin valintoihin? Olivat heidän esittelemät tuotteet sitten lainakamaa tai itse hankittuja, postausten tarkoitushan on siis lopulta saada lukijat hankkimaan lisää heidän mainostamien asiakkaiden tuotteita/palveluja.

Selittelyt siis siitä, että ”saan suurimman osan tuotteista lainaan” on ehkä hieman tekopyhää, koska kamppisten takanahan on kuitenkin motiivina saada siitä kompensaatio. Ja bloggaajan kompsensaatio on verrannollinen asiakkaan, eli yrityksen, tuottoihin (odottettuihin tai toteutuneisiin) siitä kampanjasta.

Vai olenko ainoa, joka kokee ristiriidan tässä ”nää on vaan lainakamoja, joita tarvitsen työhäni” ja ”työni on saada lukijat kuluttamaan”?

Mielenkiintoinen pointti, ja just näin se tuntuu valitettavasti olevan. Ymmärrän että monien päämäärä on tienata blogilla, mutta voisiko oikean materian sijaan mainostaa esim. kotimaisia palveluja? Eettisesti kestäviä tuotteita ja vaatteita?

Tuo ”tavaroiden lainaaminen muttei ostaminen” on juuri sitä että pestään omat kädet sotkusta mutta aiheutetaan vielä suuremman pahan.

Paheksuttehan sitten tasaisesti kaikkea mainostamista ja myymistä? Toki olisi hyvä, että ihan kaikki miettisivät omaa kulutustaan ja työnsä eettisyyttä (teenkö minä maailmasta paremman vai huonomman paikan), eivät bloggarit kuitenkaan yksin ole länsimaalaista kulutusvimmaa, turismia ja halpatyövoiman ”tarvetta” ole synnyttäneet.

Eivät tietenkää ole. Itse bloggaajana otin kantaa vaan blogeihin koska mainitsin postauksessa että on ollut ”blogiahdistusta”. 🙂 Tää on tosi moniulotteinen asia, ja bloggaajien vaikutus kuluttamiseen versus moneen muuhun tekijään on hyvin pieni.

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: