Hei, ihanat! On kulunut kohta kolme vuotta (huiii) kun aloin bloggaamaan täällä Lilyssä. Jonkun verran on siis kertynyt kokemusta siitä, mitkä tämän homman plussat ja miinukset ovat. Lukijoille nämä voivat olla uutta hauskaa faktaa ja teille muille bloggaajille kenties asioita, joihin voitte samaistua.
Blogin pitämisessä kivaa on…
- lukijat. Tämä on itse asiassa kivointa. Vuorovaikutus teidän kanssa, tsemppaavat kommentit ja kaikki rakentava palaute. Se, että voin oikeasti piristää jonkun päivää tai auttaa jossain asiassa
- uudet blogikamut. On ihan mahtavaa tutustua toisiin bloggaajiin eri tapahtumissa, ammentaa heiltä energiaa ja luoda uusia kaverisuhteita
- luovuus. Parhaimmillaan blogin pitäminen kehittää valokuvaus-, kuvanmuokkaus- ja kirjoittamistaitoja. Se kehittää estetiikkasilmää. Se, kun täytyy jatkuvasti miettiä mistä ja miten kirjoittaa, kehittää luovaa ajattelua ja myös mediakriittistä silmää siitä, mitä sisältöä on omasta mielestään sopivaa tuottaa nettiin. Tällaisia taitoja arvostetaan yhä enemmän työelämässä
- taloudellinen ja materialistinen hyöty. Jos blogilla on tarpeeksi lukijoita, bloggaaja voi saada paljon ilmaisia tavaroita, palveluita ja jopa täysipäiväistä palkkaa blogin pitämisestä. Tämä on luonnollisesti hyvä kannustin, jos on valmis sitoutumaan blogiin ja todella tykkää tästä työstä
Blogin pitämisessä vähemmän kivaa on…
- ilkeät kommentit. Voin laskea yhden käden sormilla kuinka oikeasti törkeää kommenttia olen saanut, mutta näin ei ole valitettavasti kaikilla. Monet Suomen suosituimmat bloggajat saavat (todennäköisesti kateudesta tai vain mielipahan aiheuttamisen ilosta) todella epäasiallisia kommentteja. Jos haluaa kirjoittaa blogia, tämä riski on otettava. Sen sijaan voi itse sitten päättää, mitä kommentteja julkaisee tai puolestaan keille haluaa antaa oikeudet lukea omaa blogia
- materialistinen ”hyöty”. Siinä missä tämä on plussissa, on se myös miinus. Joskus ilmaisia tavaroita otetaan vastaan vaikkei niillä tekisikään mitään. Lopulta tavarat pölyyntyvät nurkissa tai ne vaihtoehtoisesti heitetään jonkun ajan kuluttua roskakoriin. Monet kokevat myös paineita kirjoittaa saamistaan tuotteistaan, vaikkei niiden käyttö välttämättä olisikaan tuottanut iloa. Itse en koskaan ota vastaan mitään sellaista, mille en aidosti näe käyttöä, enkä luonnollisestikaan myöskään kirjoita mistään sellaisesta, mihin en ole ollut täysin tyytyväinen. Onneksi monet muutkin bloggaajat tuntuvat olevan kanssani tässä samoilla linjoilla!
- bloggaamisesta on vaikea irtaantua. On hankalaa pitää ns. selkeitä lomia bloggaamisesta. Vaikkei olisikaan välttämättä kirjoittamassa postausta, ollaan suunnittelemassa sitä tai vaihtoehtoisesti ottamassa asukuvia, lisäämässä Instagram-kuva viimeisimmästä postauksesta, vastaamassa meileihin, käymässä pressitilaisuudessa, muokkaamassa kuvia… Jne.
Tuossa ainakin muutama! Keksittekö itse lisää plussia ja miinuksia?
Shirt: Lindex
Skirt and shoes: H&M
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI
9 vastausta aiheeseen “Bloggaamisen plussat ja miinukset”
No, enpä oikein tiiä.. 🙂 muutakuin, että näissä kuvissa on kyllä upee hymy!!
Aurinkoista fiilistä levität isosti ☆ Kiitos!
Sinäkin levität näin kivalla kommentilla!<3 Ihanaa päivää säästä huolimatta:-)
Tuo blogista irtaantumisen vaikeus on kyllä niin totta!
Jep!:D Ja vaikka rakastankin bloggaamista niin paljon ja tää on yksi isoin tapa rentoutua, jos sitä alkaa miettiä liikaa, se rentoutuminen kostautuu kyllä vastaan…
Niimpä:)
Mä lisäisin plussiin myös omien ajatusten jäsentelyn mahdollisuuden. 🙂 Mulle blogi ei ole niin ”ammattimainen” juttu, että kokisin sen jotenkin työnä; oikeastaan mä sanoisin että miinuksiin menee se jos tulee tunne, että blogin pitäminen on velvollisuus. Sitä se ei kuitenkaan mitenkään välttämättä ole, eikä minusta ole syytäkään olla.
Toi on aika hyvin sanottu!! Tietysti jos tästä tekee sitten täysipäiväisen ammatin tai jos tää on ainoo tulojen lähde niin sitten voi olla ehkä välttämätöntä miettiä tätä velvollisuutena. Mutta yleensä ne väkinäiset postaukset kyllä näkyvät ruudun toiselle puolelle. 😀
Nautihan sun päivästä!<3
Niin totta kyllä kaikki! Tosin itsellä ei oo kokemusta mistään yhteistöistä/hyödyistä blogin puolelta, mutta siitä kyllä olen samaa mieltä, että tässä tulee kehitettyä omia valokuvaus -sekä kirjoitustaitoja, luotua uusia tuttavuus suhteita sekä nautittua siitä kuinka lukijat oikeasti saattavat välillä jopa lukeakin jotain mitä tuonne tulee rustattua 🙂 On tää vaan niin kivaa, että irti en päästäisi vaikka välillä siltä tuntuisikin! 🙂
Ihana kommentti – susta niin huokuu että tykkäät tästä hommasta! 🙂 Toivottavasti bloggaat vielä pitkään<3