Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

BABY PINK (Kaikki on erilaista tällä kertaa)

Olen kokenut puolentoista vuoden aikana kaksi synnytystä. Molemmat raskaudet ja synnytykset ovat menneet hyvin mutta ensimmäinen viikko vauvojen kanssa ovat olleet kuin yö ja päivä.

Ela syntyi täysaikaisena ja pääsimme Ferhatin kanssa perhepesähotelliin. Hän nukkui alusta asti hyvin ja tuntui että käytössäni oleva vapaa-aika olikin yhtäkkiä vähintään tuplaantunut. En maltannut odottaa, että voisin aloittaa yhteisen elämän täydellisen tyttäreni kanssa, näyttää hänet koko maailmalle. Olin niin ylpeä hänestä ja myös minusta äitinä.

Samaan aikaan olin henkisesti ihan rikki. Täysimetys ei onnistunut, vaan lisämaidolla mentiin jo toisesta päivästä eteenpäin. Se oli minulle valtava pettymys. Jokainen imetyskerta oli tunteiden vuoristorataa. Ensisynnyttäjänä annoin myös läheisteni sekaantua hieman liikaa tekemisiimme ja kuuntelin ihan liian herkästi neuvoja intuitioni sijaan. Muistan sanoneeni Ferhatille, että vaikka päivään mahtuu paljon ihania hetkiä, päivät tuntuvat muuten pitkiltä, sekavilta ja raskailta helmikuun pimeydessä.

Kuopus syntyi viikko sitten sunnuntaina nipinnapin yli keskosrajan, neljältä aamulla raskausviikolla 37+0. Hän on niin valtavan pieni. Kysyin samantien kätilöltä että mitä tämä tarkoittaa imetyksen kannalta, johon hän vastasi, että yleensä näin pienelle määrätään helposti lisämaitoa mutta että täysimetys voi onnistua myöhemmin. Perhepesähotelliin ei päässyt aikaisten viikkojen vuoksi, sairaalan perhehuoneet olivat täynnä. Menin ilman Ferhatia jaettuun huoneeseen (jossa hän sai vierailla koronan takia vain tunnin päivässä), minkä olisin kuvitellut aikaisemmin olevan suuri pettymys.

Jotain tapahtui sen kahden osastolla vietetyn vuorokauden aikana, jolloin vauva oli vessakäyntejäni lukuun ottamatta paitani sisällä ihokontatissa yötä päivää. Loimme sellaisen yhteyden, josta moni vastasynnyttäneistä ystävistäni oli kertonut, mutta johon en Elan ensi viikkojen perusteella samaistunut.

Haluaisin sanoa, että kaikki tuntuu niin paljon ihanammalta tällä kertaa siksi, että olen jo kertalleen tullut äidiksi ja että sen omaksuminen ei vie enää oman aikansa. Tai koska täysimetys on sujunut hienosti alusta asti lähtökohdista ja ennusteista huolimatta ja se oli minulle tärkeää. Mutta oikeasti hormonipeli on tuuripeliä ja iskeekö baby bluesit, baby pinkit vai kaikki värit siltä väliltä, on harvoin itsestä tai olosuhteista kiinni.

Elan kanssa kaiken olisi pitänyt sujua kuin tanssi mutta itkin kolme viikkoa jokainen ilta sohvan nurkassa. Tälläkin kertaa itken monta kertaa päivässä, mutta ne ovat onnen kyyneleitä. Mä oon niin onnellinen.

Työt ovat ihan retuperällä, koska kuvittelin vauvan syntyvän vasta viikkoja myöhemmin. En myöskään ehtinyt hyvän ystäväni häihin, mikä harmitti kovasti. Silti en muuttaisi mitään. En odottaisi syyskuuhun, en nukkuisi enempää, en vaihtaisi edes kakkavaippoja vähempää.

Baby pink, älä koskaan lopu!

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

13 vastausta aiheeseen “BABY PINK (Kaikki on erilaista tällä kertaa)”

[…] Kun esikoisemme Ela syntyi helmikuussa 2019, äidin roolissa kesti vielä hetki syntyä. Olen kertonut, että silloin ensimmäiset viikot olivat rankkoja ja ylipäätään ensimmäisissä kuukausissa paljon opittavaa. Mulle oli silloin tärkeää, että elämä jatkuisi mahdollisimman vanhaan, normaalin tapaan ja istuttaa vauva osaksi omaa arkea. Ensimmäinen lapsi mullistaa niin monta asiaa. Sen lisäksi hormoneillakin on yleensä osuutta asiaan ja niiden vaikutus omassa jaksamisessa voi olla puhdasta tuuripeliä. Viimeksi mulla oli baby bluesit, nyt baby pinkit. […]

Onnea vauvasta 🥰
Samaistun täysin tähän tekstiin, tokan kohdalla asiat meni mulla samoin. Ekan kanssa koin Baby bluesin ja toisen kanssa oli vaan just toi Baby Pink 😊 Sain myös kokea täysimetyksen tokan kohdalla, eka syntyi niin pienipainoisena että lisämaidot aloitettiin heti syntymän jälkeen ja toisen kanssa kaikki sujui heti alusta lähtien helposti. Ihanaa vauva-aikaa teille ❤️

Siis niin mahtavaa että sullakin se meni noin päin! On tää täysimetys niin ihana korvaava kokemus esikoisen pullarumban jälkeen että arvostan ihan jokaista tissittelyhetkeä. 🙂 Ihanaa viikonjatkoa sinne koko perheelle. <3

Vastaa

Niin paljon onnea!! ❤️ Itkuhan näissä raskaushormoneissa tuli, en malta odottaa tammikuuta, kun saadaan meillekin toinen mini. Toi on varmasti totta, että toisen kanssa on erilaista. Edellisen synnytyksen jälkeen päästiin potilashotelliin ja mummo ja pappa tuli heti sinne ja tuntui, että ei saatu rauhassa tutustua. Nyt oon jo päättäny, että oon sit mieluummin vaikka kaksin vauvan kanssa osastolla, jotta saadaan paljon ihokontaktia ja imetys sujumaan jo ennen kotiinlähtöä. Onneks toisella kerralla osaa jo olla fiksumpi. Ihania pinkkejä päiviä sinne! 🥰 Toivottavasti jaat kokemuksia ekoista päivistä kotona ja kuinka isosisko on ottanu vauvan vastaan.

Kiitos ihanasta kommenttistasi ja niin paljon onnea raskaudesta. <3

Siis mulla oli ja on ihan sama rajaveto tällä kertaa: vähemmän vieraita! Haluan nauttia ja opetella tätä vauvaa ihan kaikessa rauhassa ilman häiriötekijöitä. Toivottavasti sun on helppo sanoa siitä läheisille. 🙂 Mua jännitti se aivan kamalasti ennen synnytystä mut nyt sanon pokkana vaan että "tällä kertaa ei oteta vieraita samalla tavalla vastaan, varmasti ymmärrätte". 😀

Ja hei todellakin tuun jakamaan ensikokemukset ja fiilikset tänne! 🙂 Ihanaa kun pyysit. xx

Vastaa

Toisella kerralla se tuntui erilaiselta. Musta tuntui, että vauvaan oli heti yhteys. Ja uskon syyn olevan juurikin siinä, että sitä ei ole niin puulla päähän lyöty. Ensimmäisellä kerralla sitä on ihan pihalla ja kauhuissaan kun jotakin niin pientä on annettu sun käsiin. Toisella kertaa tietää jo, että kyllä tää hoituu ja se tuo siihen erilaisen fiiliksen.

Yhtä tärkeitä kokemuksia molemmat. ❤

Niimpä, pakko sillä on olla osuutta asiaan. 🙂 Musta tosi kauniisti sanottu että yhtä tärkeitä kokemuksia kummatkin! Jotenkin ihan herkistyin. 🙂

Vastaa

Siis aivan ihanaa, että alkanut noin mahtavasti!! <3 Ja ettei siitä ikävästä baby bluesista ole tietoakaan! Ihanan pinkkejä ja onnellisia vauva-aikoja teille!!

Kommentoi