Käymme tyttöjen kanssa joka kesä ystäväni Minnan mökillä (saako nyt jo laskea viikkoja seuraavaan kertaan?). Heidän mökkinsä on villa ja villan pihalla on huussi, johon kahtena ensimmäisenä kesänä en uskaltanut edes käydä (omaksi puolustukseksi: mökit eivät kuuluneet omaan lapsuuteeni). Vuosien saatossa huussista tulikin kiva paikka, etenkin sen oveen teipatun artikkelin takia.
Huussin ovessa on 5.1.2000 julkaistu lehtiartikkeli Nepalin vuorimaisemissa kasvaneen kansan salaisuuksista rauhan ja onnen saavuttamiseksi. Vuorikansan elämänohjeet ovat ikivanhoja, mutta tekstissä ne on sovellettu nykyaikaan (tai milleniumin vaihtoon, miten sen nyt ottaa). Muistamme nämä tyttöjen kanssa ulkoa, ja toistamme jonkun yksittäisen ohjeen aina silloin tällöin kun tilanne sitä vaatii. Olen näiden neuvojen ansiosta saanut monta kertaa lohtua ja vastauksen kiperiin kysymyksiin.
24 täyden ja onnellisen elämän salaisuutta
1. Älä anna pienen riidan vahingoittaa hyvää ystävyyttä
2. Kun huomaat tehneesi virheen, toimi heti sen korjaamiseksi
3. Vietä joskus aikaa yksin
4. Älä koskaan naura kenenkään unelmille. Ihmisillä, joilla ei ole unelmia, ei ole paljon mitään
5. Lue enemmän kirjoja. Televisio ei ole niiden korvike
6. Ole kihloissa ainakin kuusi kuukautta ennen kuin menet naimisiin
7. Ota puolisoksesi henkilö, jonka kanssa on ihastuttavaa keskustella. Kun vanhenet, keskustelutaito tulee aina vain tärkeämmäksi
8. Rakasta syvästi ja kiihkeästi. Se voi myös sattua, mutta se on ainoa tapa elää elämää täydellisesti
9. Älä kuuntele vain sitä, mitä joku sanoo. Kuuntele myös, miksi he sanovat niin
10. Älä koskaan keskeytä, kun joku imartelee sinua
11. Anna ihmisille enemmän kuin he odottavat ja tee se iloisin mielin
12. Opeta itsesi puhumaan hitaasti, mutta ajattelemaan nopeasti
13. Muista, että hiljaisuus on joskus paras vastaus
14. Rukoile tai mietiskele. Siinä piilee mittaamaton voima
15. Luota Jumalaan, mutta lukitse silti autosi
16. Pidä mielessäsi suosikkirunosi
17. Soita äidillesi
18. Älä tuomitse ihmisiä heidän sukulaistensa perusteella tai sen elämän perusteella, johon he ovat syntyneet
19. Erimielisyyksissä rakkaittesi kanssa käsittele vain tämänhetkistä tilannetta. Älä nosta esiin menneitä
20. Kun sanot ”anteeksi”, katso henkilöä silmiin
21. Muista, että vaikket aina saakaan sitä mitä haluat, se voi olla joskus ihastuttava onnenpotku
22. Kerran vuodessa mene paikkaan jossa et ole ennen käynyt
23. Jos joskus ansaitset paljon rahaa, käytä se toisten auttamiseen silloin, kun olet vielä elossa. Se on elämän suurimpia ilonaiheita
24. Elä hyvä ja kunniallinen elämä. Kun tulet vanhaksi ja ajattelet elämääsi taaksepäin, voit nauttia siitä uudelleen
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
23 vastausta aiheeseen “”Älä koskaan keskeytä kun joku imartelee sinua” – täyden ja onnellisen elämän salaisuus”
[…] yökitisijän, tunnetaan myös kuopuksenani) kanssa mökillä. Ystäväni mökkihuussin ovella on artikkeli täyden ja onnellisen elämän salaisuudesta. Luin sen ensimmäisen kerran siinä samassa paikassa 14-vuotiaana, mutta opin siitä näin kaksi […]
Ah, tähän listaan on pakko palata vielä monta kertaa!
Ja jotenkin niin sympaattista, että te kaikki muistatte nämä ulkoa 🙂
Tänne vaan koska tahansa tuntuu siltä! <3 🙂 Ja jep, ”muutamat” kesät samalla mökillä ovat tehneet tehtävänsä… (nyt mulle tuli yhtäkkiä kauhee ikävä näitä ystäviä joiden kanssa käymme sielltä! <3)
Hei,
Löysin blogiisi juuri ensimmäistä kertaa täysin vahingossa. Tämä kirjoitus oli todella kaunis- jään mielelläni lukemaan muutakin.
Keep up the good work,
Jenni
Miten ihana kuulla, piristit just mun iltaa ja varmaan koko ensi viikkoa ihan roppakaupalla! 🙂 Tosi kiva et jäät seuraamaan, toivottavasti postaukset miellyttävät jatkossakin. <3 Mukavaa iltaa ja kiitos kommenttistasi! 🙂
Tää on aivan ihana!! <3
Kiitos, sinäkin olet! <3 🙂
Aivan ihana! Kiitos jakamisesta <3
Kiitos kommenttista ja lokoisaa lauantaita. <3 🙂
Siis aivan ihanat neuvot ja mielessä pitämisen arvoisia jokainen! <3 Taidanpa ihan tulostaa tämän ja muistutella itseäni näistä useammin 🙂
Ps. Vihdoinkin tulin tänne sun blogiin! Nyt laitan kyllä seurantalistalle ja tuun moikkaamaan useammin 😉
Mielettömän siistiä että tää sai tällasen vastaanoton! 🙂 <3 Tulosta ihmeessä, ehkä mäkin tarviin tään johokin muuallenin kuin vaan sinne huussiin. 😀
Ja hei tosi kiva kun piipahdit, täytyy ilman muuta tulla sinnekin eikä vaan seurata Instan kautta! <3 🙂
Ihania elämänohjeita <3 Blogisi on muutenkin aivan mahtava!
Eikä! <3<3 Ihana kommentti viikonlopun aloittamiseen! Lämmin kiitos kun luet. 🙂
Ihania ja arvokkaita elämänohjeita, kiitos kun jaoit <3 Hyvää viikonloppua!
Samoin sulle ihana! <3 🙂
Upeita pointteja. Näitä painottamalla ja pohtimalla onkin erityisen inspiroivaa aloittaa viikonloppu. Ihanaa perjantaita ja kiitos näiden salaisuuksien jakamisesta!
Superkiva kuulla että tällä oli vaikutusta viikonlopun starttiin! 🙂 Kiitos sulle kommenttista ja ihanaa perjantaita. <3
Miten ihana ja tarpeellinen lista, kiitos näistä! <3
Elisabet | http://www.fashionpoetry.eu
Kiitos sulle illan piristykseksi! <3
Ihania ohjeita! Näihin palaan vielä monta kertaa! Kiitos <3
Niin mahtavaa et saan jakaa iloa eteenpäin. <3 🙂
Ihana tämä!!
Tykkään tästä listasta itekin! <3