Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Äitiyden aakkoset – äitiys ja raskaus A-Ö:hön

Törmäsin ihanan Iidan blogissa tähän hauskaan postausideaan, jonka copy cattasin oitis! Äitiyden (ja raskauden) aakkoset A:sta Ö:hön.

AAMUT

Ne on vain mua varten. Menen iltaisin aikaisin nukkumaan ja nousen viiden jälkeen. Syön aamupalan rauhassa, katson puhelinta, käyn uimassa, aloitan työt. Ela heräilee 7.30-08.00 aikaan (nyt kesällä yhdeksän jälkeen…), ja vaikka Ferhatilla olisi vapaata, annamme hänen nukkua aamupesun ja aamupalan yli. Aamut ovat tyttöjen aikaa, jonka vietämme vain kahdestaan. <3

BABA

Elan ylivoimaisesti suosikkisana ylivoimaisesti suosikki-ihmisestä: isästä. 99% minusta on kiitollinen ja iloinen, että Ferhatilla ja Elalla on läheinen suhde, mutta silloin tällöin tunnen tästä (epätyypilliseen tapaani) myös mustasukkaisuutta. No, kaikki panokset seuraavaan lapseen, hänestä tulee kokonaan minun!

CROSSFIT

On laji jota harrastin ennen ensimmäistä raskautta ja näiden raskauksien välissä. Koitin kovasti käydä myös tämän raskauden alussa, mutta pahoinvointi vei voiton. Katsotaan, miten ja milloin palaan boksille synnytyksen jälkeen. Etukäteen tuntuu mahdottomalta ajatukselta harrastaa jotakin aikaan ja paikkaan sidottu kun on kaksi pientä lasta. 😄

D

Mä spoilaan: jos meile syntyy poika, meillä on hänelle D-alkuinen etunimi mietittynä. 🙂

ELA

Ela Nora, se mulle täydellisin ja rakkain tyyppi maailmassa. Ela tarkoittaa turkiksi pähkinänruskeaa, hazel.

FERHAT

Tuo ihana ihminen, jonka kanssa saan jakaa tämän kaiken. <3 (Joka myös raivostutti aivan hemmetisti äsken kun hoiti tiskit Elan päiväunien aikana ja herätti hänet. Tiskikonetta EI täytetä unien aikana!)

G

Skip???

HEVONEN

Hevonen on Elan lempieläin heti koiran jälkeen…

IHAHAA

… ja takuuvarma tapa rauhoittua iltaisin sängyssä on kun hänelle laulaa Ihahaa -laulua. Ela on nähnyt vain muutaman kerran oikeita hevosia, joten en tiedä mistä hevosinnostus oikein kumpuaa. 😄

JUUSTO

Elan lempiruoka! Syömme vegaanista ruokaa kotona ja kotona hän syökin kasviperäistä juustoa mutta hän on maistellut silloin tällöin myös tavallista juustoa ja tykkää kyllä kovasti. Siksi lasagnekin on varmaan lempiruokaa. Mä niin näen Elan tulevaisuudessa sanovan: ”Mä olen vegaani mutta syön juustoa.”

KIRJAT

Ela viihtyy todella pitkiä aikoja kirjojen parissa, siis puhutaan puolesta tunnista tuntiin vaikka kyseessä on alle puolitoistavuotias. Myös kuvattomat romaanit kelpaavat!

Me ei todellakaan olla luettu Elalle mitenkään liikaa, tää menee vähän samaan kategoriaan kuin hevoset. Innostus on lähtenyt itsestään. 😄 Parasta on kun Ela seuraa sormella tekstiä ja ”lukee” eli puhuu siansaksaa vaikka kuinka pitkään putkeen.

LASKETTU AIKA

Elan laskettu aika oli alunperin 24.2.2019 ja hän syntyi 19.2. Kuopuksen laskettu aika on 21.9. ja sydämeni sanoo, että hänkin syntyy hieman tätä aikaisemmin, ehkä viikko. Mun kalat ja mun tuleva neitsyt. <3

MUSKARI JA MUUT

Muskarit ja muut kellonaikaan sidotut menot ovat jääneet meiltä välistä. Meillä on aina ollut paljon tekemistä päivien aikana muutenkin. Olen kuitenkin saanut tunnukset Sointupuu-etämusiikkipalveluun, jota käytetään aina silloin tällöin. Se on tosi kätevä palvelu ja sielläkin suosikki on tietysti mikä muukaan kuin Ihahaa!

NANA

On albaniaksi äiti, mutta tätä Ela ei tietenkään toistele samalla tapaa kuin Babaa. 😀 Yleensä kuulen ”nana” vain silloin kun Ela on vihainen tai haluaa jotakin.

OLO

Tämän hetkinen oloni on tosi hyvä. Laskettuun aikaan on reilu kuusi viikkoa. Jännittää niin vietävästi!

PELISILMÄÄ

Tätä tarvitaan! Ja ennakointia. PALJON!

QENI

Qeni on albaniaksi koira, Elan lempieläin. <3

RYHMÄ HAU

Ainoa piirretty, joka kelpaa Elalle koska koirat ja isot ajoneuvot!

(Tietysti olisin voinut mainita myös rakkauden ja raskaudet mutta Ryhmä Hau dominoi elämäämme enemmän.)

SUKU

Olemme tosi läheisiä perheidemme kanssa. Ferhatin äiti hoitaa Elaa useamman kerran viikossa. Minun vanhempiani ja sisaruksiani näemme pari kertaa viikossa. Olemme saaneet perheiltämme todella paljon apua.

TEMPERAMENTTI

Ela on luonteltaan rauhallinen ja tarvitsee selvästi paljon omaa aikaa. Kun meillä käy vieraita, hän vetäytyy sen aikana useamman kerran oman huoneeseen lepäämään. Kunpa aikuisenakin tämä olisi sosiaalisesti hyväksyttävämpää, poistua hetkeksi seurasta ottakseen lepoa. 😄 Ei ole meillä introverteillä helppoa…

UNI

Me olemme olleet Elan unien suhteen suurin piirtein universumin onnekkaimmat ihmiset ja kovasti jännitän millainen nukkuja tämä seuraava tyyppi on / millainen äiti ja ihminen olen itse hyvin mahdollisesti väsyneempänä… 😀

VESI

Vesi on Elan elementti. Tykätään kovasti kylpeä ja uida yhdessä.

WHATSAPP

Me soitellaan päivittäin videopuheluja sukulaisille Suomeen ja ympäri maailmaan. Vielä toistaiseksi Ela ei ole pettynyt jos vastausta ei ole kuulunut kuin vain silloin kun Ferhatin veli ei vastaa. 😄 He on tosi läheisiä ja näkee muutenkin useamman kerran viikossa.

XHYLJETA

Elalla on kaksi tätiä, Xhyljeta-täti ja Edona-täti. <3

YÖHERÄTYKSET

Ovat vihdoin helpottaneet! (Siis omani, Ela ei juurikaan heräile öisin.)

ZZZZ

Vielä vähän unista: Elan unirytmi on nyt ihan kesäaikatauluissa. Hän voisi nukkua yli kymmeneen mutta nukahtaa päiväunille sitten vasta kolmen aikaan, herää kuudelta ja nukahtaa illalla 22-23 aikoihin. Isyysvapaata viettävälle iltavirkku-Baballehan tämä sopii, mutta mua kauhistuttaa tää uusi rytmi aika paljon. 😀 Mitä tapahtuu kun Ferhat palaa töihin? Ja eihän me voida tavata meidän ystäviä Elan kanssa vain kuuden jälkeen illalla!? Tämä ei ole yhteiskunnallisesti hyväksyttävää. 😄

Å

Skip

ÄITIYS

Äitiys on sujunut luonnollisesti ja parhaiten silloin kun seuraan omaa intuitiotani lukuisten oppaiden sijaan. Olen mielestäni rakastava ja rento äiti ja nautin äitiydestä kovasti.

Ö

Skip vielä viimeinen! Mulla ei oo mitään mielikuvitusta…

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

2 vastausta aiheeseen “Äitiyden aakkoset – äitiys ja raskaus A-Ö:hön”

Meillä on kanssa melkein 1.5 vuotiaan unirytmi mennyt uusiksi viimeisen parin viikon aikana. Ennen ylös noustiin noin klo 8 aamulla, yhdet päikkärit noin klo 12-14 ja sit nukkumaan klo 21 mennessä. Nyt nukkumaan mennään samoihin aikoihin mutta aamulla herätäänkin jo klo 6-6.30 mikä on tälle äidille vähän turhan aikaista varsinkin työaamuina jolloin kello soisi muuten siinä kahdeksan maissa. Aikaisen herätyksen vuoksi päiväuniakin on nyt ollut kahdet lyhemmät, ensin klo 11 maissa ja sit noin klo16 kieppeille toiset puolen tunnin nokoset.

En tiedä mikä muutoksen sai aikaan, ehkä se että minä menin takaisin kokopäivätöihin heinäkuun alussa ja neiti jäi kotiin vain iskän kanssa. Minulle aikaisempi rytmi olisi sopinut paremmin, varsinkin vapaapäivinä! 😀

Yöt on muutenkin olleet tosi levottomia viime aikoina, hampaita tulee lisää.

Ääh oon tosi pahoillani! Ymmärrän tosi hyvin ärsytyksen, kun elämässä on muitakin rutiineja (just vaikka työ) ja sit on ehkä just omaksunut lapsen nykyisen rytmin kunnes kaikki heittää häränpyllyä. 😄 TSEMPPIÄ! Voisikohan teidän pientä jotenkin väkisin valvottaa myöhempään jos hän vaikka nukuisi sitten pidempään? Toisaalta jos hän kuitenkin menee samoihin aikoihin nukkumaan kun aina ennenkin, ei oo teidän mielestä varmaan kauhean lystiä valvottaa häntä puoleen yöhön… Arrrgh. 😄

Ehkä, EHKÄ helpotus koittaa kun päivät lyhenevät ja aamut hämärtyvät…?

Vastaa

Kommentoi