Kategoriat
Uncategorized

Aikaa = luovuutta

IMG_0232.JPG

DSC_0125.JPG

Hei ihanat. Langoilla on ollut taas hiljaista (langoilla vuonna 2017: sosiaalinen media). Tarvitsen silloin tällöin tällaisia luovuustaukoja ja olen nykyään ihan sujut sen asian kanssa. Toivottavasti satunnaiset katoamistemput eivät teitä häiritse.

Kuluneen viikon aikana blogin päivittämisen sijaan olenkin…

 

  • Miettinyt blogin suuntaa ja pyöritellyt postausaiheita mielessä (spoiler alert: luvassa paljon ruokavalioasiaa ja vegaanisia reseptejä syvällisempien pohdintojen tasapainoksi. Postausehdotuksia otetaan yhä lämpimästi vastaan.)
  • Kevätsiivonnut kuin hullu. Toissayönäkin heräsin kolmelta aamuyöstä lajittelemaan vaatteet kierrätyspusseihin. Viisi jätesäkillisiä tavaraa on lähtenyt matkoihinsa ja se on paljon se 42 neliöisestä asunnosta jossa on jo valmiiksi minimalistinen sisustus
  • Katsonut SKAMIN 2. tuotantokauden loppuun (enkä voi siirtyä kolmannelle koska miten mikään voi tuntua enää miltään Nooran jälkeen?)
  • Ollut maailman laiskin ruoanlaittaja ja elänyt melkein kokonaan puolivalmisruoan ja Fafaksen voimalla. Eilen kuitenkin ostimme mehustimen ja kilokaupalla vihanneksia. Maaliskuu saa siis olla ruoan puolesta astetta freeshimpi

 

Mitä teille kuuluu? Mitä sarjoja te olette kattoneet? Mitä olette syöneet tänään? Mitä odotatte tältä viikolta eniten? Pus ja kuullaan illalla!

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

10 vastausta aiheeseen “Aikaa = luovuutta”

Parks and recreation on superhauska sarja, sitä on mennyt viime aikoina. Nyt tosin tahti on vähän hidastunut kun päästiin vikaan kauteen. Mutta vahva suositus! 🙂

Mahtavaa saada vinkkaus sarjasta josta en oo kuullutkaan vielä. Huippua! Kävin heti googlettaa ja pelkästään jo näyttelijäkaarti voitti mut puoleensa. Siinä on ohjelmaa viikonlopuksi. 😉 Kiitos sille hei!

Hauskaa, että löytyi uusi tuttavuus! 🙂 Se on vähän sellainen The Office -tyyppinen sarja, joka kertoo pikkukaupungin puisto-osastosta. Ihan parhaita hahmoja, kuten Ron Swanson. 😀 Hymyilyttää kun ajatteleekin.

Heii, just kirjoitin postauksen tästä luovuuden etsimisestä ja siitä, miten se vaatii aikaa ja yksinoloa – great minds… 🙂 Kuulostaa kivalta ajanvietolta! Ihana, miten keväisin usein iskee vimma puhdistautua kaikesta ylimääräisestä sälästä ja raskaasta ruuasta. Ihanaa viikkoa sulle! <3

Hei jee meen heti seuraavalla kahvitauolla lukemaan! Rakastan tota aihetta, kiitos kun vinkkasit. 🙂

Ja en muuten tajunnutkaan että vaatekaapin siistiminen ja mehustimen ostaminen voisi hyvinkin liittyy kevääseen. So true!

Ihan parasta viikkoa myös sulle ihana! ♡

Pakko myöntää, etten oo korkannut Skamia vielä-kään!? ;))

Ihanaa että kevät on vihdoin täällä! ♡♡

T. Siivoushullu annankadulta 😀

Lämmin suositus mutta se taitaakin olla itsestäänselvää. 😉 Ja sanos muuta, ooiih! Haleja Annankadulle. <3

Täällä kans ilmoittautuu yks jolla on kunnon girlcrush Skamin Nooraan. Kummasti oon kaivanut mom jeansit esiin ja kovasti houkuttelis leikkasta polkka 😀 Yhden ainoan hahmon takia. Mutku se on niin kuuuuma..

Hahah my thoughts tismalleen! 😀 Munkin äitifarkut on päässyt viime päivinä käyttöön yhteensä enemmän kuin kaikkina vuosina kun oon ne omistanut. 😀 Huippua!

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: