Kuvat vapusta
Hääpäivästä on 32 tuntia ja olo on tällä hetkellä monen erilaisen tunteen kirjava sekoitus: päällimmäisenä on tietysti onnellisuus ja kiitollisuus, mutta jostain haluaa puskea esiin myös haikeus siitä, että tähän asti elämäni onnellisin päivä on takana. Jossain kolottaa myös tyhjyyden tunne, sillä häät ovat olleet jo vajaa vuoden päivittäin mielessä ja ainakin alkuvuodesta asti arkea hallitseva projekti. Toisaalta, olen myös vähän helpottunut että tilaa vapautuu muillekin asioille, esimerkiksi tälle blogille, joka on jäänyt aina vähintään kakkoseksi kevään tapahtumien ja matkojen rinnalla.
Nyt on kuitenkin uusi viikko ja haluan keskittyä niihin asioihin, joita odotan tällä viikolla tapahtuvan. Kuten…
1. Häiden purku
Kuvien, koko päivän ja joidenkin yksityiskohtien jakaminen blogissa mutta tietysti myös ihmisten kiittäminen lahjoista sekä fiilistely tuoreen aviomieheni, perheen ja ystävien kesken. Spoiler alert: kaikki meni täydellisesti.
2. PING Helsinki
PING Helsinki on Suomen vaikuttajamarkkinoinnin yhteisö ja ”messut” jonne olen menossa tänä vuonna, tai siis huomenna ensimmäistä kertaa. En ole rehellisesti hetkeen suonut Pingille ajatustakaan kaikkien hääkiireiden takia, ja äsken iskikin kauhea asupaniikki… Olen silti todella innoissani että saan tavata huikeita esikuviani ja tietysti kaikkia taitavia kolleegoitani.
3. yes girl kolumnini
Kirjoitin pitkästä aikaa eilen yes girl -sivustolle tekstin, jonka teemana on ei-sanan viljeleminen useammin. Jännittää millaisen vastaanoton kirjoitus saa! Pieni pätkä tekstistä:
”Spontaniuus ja avoin mieli ovat mielekkään elämän kannalta tärkeitä asioita mutta eivät yhtään sen tärkeimpiä kuin kieltäytyminen silloin kun oikeasti täytyy kieltäytyä. Käytämme sanaa ”ei” liian vähän ja joskus ihan väärissä tilanteissa.”
Koko postauksen pääset lukemaan tästä.
4. Arjen tasoittuminen mutta toisaalta yhteinen vapaapäivä
Tästä se taas alkaa – tavallinen ja ihana arki. Ei ainuttakaan suurta päivää tai reissua tiedossa. Voi keskittyä työhön ja voin aloittaa jopa säännöllisen treenaamisen taas. Jos blogi on jäänyt kevään hulinoissa kakkoseksi niin liikunta on ollut ehkä sijalla 27. Toisaalta häiden myötä tuntuu että olen taas ihan vastarakastunut tuohon yhteen, joten odotan myös torstaita, joka on pyhäpäivän takia meille molemmille yhteinen vapaapäivä.
5. Viikonloppuillallinen
Meille on tulossa viikonloppuna ystäviä kylään ja mietiskelen nyt jo menuuta. Toivottavasti sää suosii ja voimme nauttia illallista (vielä toistaiseksi ihan kauheassa kunnossa olevalla) terassilla. <3
Josta pääsemmekin…
6. SÄÄ
Katsoin tämän viikon säätiedotusta ja hallelujah, pilvettömiä ja lämpimiä päiviä riittää! Tänään työskentelen koko päivän kotoa käsin, mutta lounaan jälkeen lähden rannalle kävelylle ja vien ehkä jopa läppärin mukaan.
Mitä te odotatte tällä viikolla?
Alla vielä edellisviikon postaukset:
Tällä viikolla me mennään NAIMISIIN!
Huhtikuun luetuimmat postaukset
Vegaaniset pinaattiletut (g) + kotitekoinen vadelmahillo
(Lähes) päivittäin käyttämäni luonnonkosmetiikkameikit
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
10 vastausta aiheeseen “6 x parasta asiaa tällä viikolla”
Ihanaa, että häät menivät niin hyvin! Viime lauantaina aina välillä pohdin, miten teidän suuri päivänne on sujunut ja lähettelin teidän suuntaanne positiivisia viboja. <3
Eikä! <3 Niin suloista!! Sun vibat ihan selvästi toimi. 🙂
Onnea Rouvalle <3 Tuo häiden jälkeinen aika on ihanaa, kun juhlista alkanut leijunta jatkuu vielä arkeenkin 🙂
Tän viikon parhaita juttuja on: mieheni keventynyt esitystahti viime viikkojen jokailtaisten esitysten jälkeen, torstain vapaapäivä ja se, että päästään ehkä treffeille perjantaina, jos saadaan lapsille hoitaja. Myös kuopuksen intoilu äitienpäivästä on maailman suloisinta seurattavaa <3
Kiitos. <3 Leijumiselta todellakin tuntuu. 🙂
Ooh teidän viikko kuulostaa tosi mukavalle! Paljon kivoja asioita. 🙂 Ja pääset tosiaan juhlimaan äitienpäivääkin. Ihana teidän lapsonen. <3 😀 Hyvää äitienpäivää jo etukäteen. 🙂
Ihana asu <3 saako udella mistä nuo toppi ja hame ovat? :)
Kiitos ja tottakai! Paita on Gina Tricotista ja hame H&M:stä mutta valitettavasti molemmat jo parin vuoden takaisilta mallistoista. 🙁
Voi ei 🙁 No, jospa jostain löytyisi samantyylisiä, toppi olisi ihana kesän juhliin ja miksei arkeenkin 🙂 kiitos vastauksesta!
Ihanaa ensimmäistä viikkoa rouvana!
Täällä kans odotellaan torstain arkivapaata innolla, sillä aurinkoa on luvattu pilvettömältä taivaalta ja olen silloin menossa kaverin luokse syömään jälkiruokapiirakka kainalossa. 🙂
https://astuharhaan.wordpress.com/
Kiitos paljon. 🙂 Oi vitsi teidän päivä kuulostaa ihanalle!