Kategoriat
Uncategorized

5 + 1 lempi luonnonkosmetiikkatuotettani

Mitkä ovat eniten käyttämäni luonnonkosmetiikkatuotteet? Ennen kuin jatkan kirjoittamista, haluan sanoa, että kaikki tähdellä merkityt tuotteet on saatu blogin kautta. Olen saanut blogin kautta paljon luonnonkosmetiikkaa enkä siksi ole suoraan sanottuna joutunut käyttämään niihin paljon rahaa. Minulla ei kuitenkaan ole ollut näistä tuotteista yhdestäkään kirjoittamispakko, ja luonnollisesti näiden ulkopuolelle on jäänyt kymmeniä tuotteita, joita en ole välttämättä kokenut kirjoittamisen arvoiseksi.

En tietenkään ”haali” tuotteita blogin kautta, sillä se olisi vastoin sitä pääperiaatetta, jonka takia ylipäätän käytän luonnonkosmetiikkaa: ympäristön kuormittamisen vähentäminen. Myönnän, että ensimmäisten ilmaistuotteiden kohdalla oli sinisilmäistä alkuinnostusta, minkä takia otin vastaan enemmän kuin tarvitsin. Siihen en kuitenkaan sorru enää koskaan.

Niiden tuotteiden takana joista kirjoitan on aina aito tyytyväisyys.

DSC_1041.JPG

Urtekramin käsirasva, morning haze *. Tanskalainen Urtekram on yksi suosikkiluonnonkosmetiikkamerkeistäni, ja tästä käsirasvasta on tullut kuin paras kaverini. Täysin vegaaninen tuote, joka jättää pehmeän tunteen käsiin ja oman kokemukseni kautta suojaa ihoa hyvin sekä vahvistaa kynsiä.

DSC_1037.JPG

Schmidt’sin deodorantti. En joutunut montaa luonnonkosmetiikkadödöä testaamaan, ennen kuin ystäväni suositteli tätä. Hikoilen itse paljon, joten tehokas suoja on ehdoton. Hajusteeton, alumiiniton ja erittäin kestävä, imeytyy myös nopeasti.

DSC_1034.JPG

Dr. Hauschkan puhdistusemulsio *. Illan rentoutuminen alkaa sillä hetkellä kun levitän tätä kasvoille poistamaan meikin ja puhdistamaan ihon. Emulsio tuntuu todella hyvältä iholla, kuten oikeastaan kaikki muutkin Dr. Hauschkan tuotteet. Lisää arvosteluja Dr. Hauschkan tuotteista tämän linkin takana.

DSC_1045.JPG

Weledan vartaloöljy *. Weledalla on myös monta hyvää luonnonkosmetiikatuotetta, josta yksi tämä hierontaöljynäkin toimiva vartaloöljy. Pehmeä iholla ja aivan ihana tuoksu.

DSC_1030.JPG

Urtekram morning haze shampoo * ja hoitoaine *. Olen aina ollut sellainen tyyppi, joka ostaa ensimmäisen vastaantulevan shampoon ja hoitoaineen. Nyt näistä kahdesta on tullut vakiotuotteita suihkukaapissani. En oikeastaan tiedä miten nämä toimivat erikseen, mutta yhdessä ne ovat saaneet hiukseni voimaan paremmin kuin koskaan ennen. Pesen tukkaani n. 2 kertaa viikossa ja se riittää oikein hyvin.

DSC_0348.JPG

Avènen kasvovesi *. Avènen tuotteet ovat hieman tuntemattomimpia minulle, mutta tästä kasvovedestä tykkään. Raikastava ja ihoa pehmentävä, kasvovettä voi suihkuttaa myös meikin päälle sotkematta sitä.

 

(Suosittelemani luonnonkosmetiikkameikit tulevat erillisessä postauksessa myöhemmin.)

 

Mistä luonnonkosmetiikkatuotteesta sinä pidät?

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

7 vastausta aiheeseen “5 + 1 lempi luonnonkosmetiikkatuotettani”

Kiitos vinkeistä, tuo deodorantti menee kyllä heti hankintalistalle. Hyvä deodorantti tuntuu olevan vaikeinta löytää luonnonkosmetiikassa. Mun suosikkisarja on suomalainen Olivia Klein, käytän tälle hetkellä heidän seerumia, kasvosuihketta, ja puhdistustuotteita ja ne on kyllä ihan mielettömän hyviä.

Hei kiitos paljon vinkistä, en ole kuullukaan merkistä aikaisemmin mutta uteliaisuus heräsi heti. Kotimaisuus on ehdottomasti plussa luonnollista ihonhoitoa miettiessä! 🙂

Kiva postaus! Mä rakastan myös tota Weledan laventeli relaxing oilia, käytetään sitä välillä iltaisisin kokovartalo hierontaan 😉 

Hyviä vinkkejä! 🙂 Tuo Schmidt’sin deodorantti täytyykin laittaa testauslistalle kokemustesi perustella!

Suosittelen. 🙂 Niitä on ilmeisesti erituoksuisia mutta nimenomaan tuo hajusteeton toimii minulla.

Ihanaa päivää. <3

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: