Kategoriat
Uncategorized

4 tärkeää oivallusta

DSC_4768-001.JPG

Lunta maassa ja mä julkaisen parin kuukauden takaisia kuvia siitä kun pidin sandaaleja ja puissa oli oransseja lehtiä. Miksi? Alla neljä viime aikoina tehtyä oivallusta, josta yksi liittyy näihin kuviin.

 

4 oivallusta jotka olen tehnyt viime aikoina

1. Anna asioille aikaa. En tykännyt näistä kuvista niiden ottamishetkellä ollenkaan, kunnes eksyin selaamaan niitä yksi ilta kovalevyltä. Joskus asioiden kauniit puolet näkee vasta jonkun ajan kuluttua eikä kaikkea tarvitse hylätä heti (virtuaaliseen) roskakoriin jos se ei sillä hetkellä miellytä

2. Levossa ja laiskuudessa on eroja. Olen viime aikoina yrittänyt omaksua rauhallisempan elämäntahdin ja se on näkynyt mm. CrossFit-treeneissä. Olen koko syksyn liikkunut tosi maltillisesti eikä sen kovemmalle tahdille ole ollutkaan tarvetta tai tilaa. Tänään salilla oli kuitenkin ensimmäisen kerran sellainen olo että skaalasin liikkeitä liikaa ja että leppoisamman tahdin sijaan suorastaan laiskottelin. Ensin se otti tosi paljon päähän mutta sitten tajusin että ilman sitä kokemusta en olisi välttämättä huomannut, että nyt voin pitkästä aikaa vetää vähän kovempaa.

DSC_4776.JPG

DSC_4761.JPG

3. Unelmatyössäkään kaikki ei ole mielekästä. On onni tehdä sitä mitä rakastaa, mutta harva tykkää työnsä jokaisesta osa-alueesta. Eilen olin menossa Frantsilan pressitilaisuuteen Bay Helsinkiin jonne ei tuntunut olevan ollenkaan fiilistä. Sitten tajusin että jos en suhtaudu bloggaamiseen kuin työhön, en tule koskaan saamaan siitä ensisijaisen työn. Silloin on välillä pakko tehdä asioita vaikkei huvittaisikaan. Lopulta menin tilaisuuteen ja onneksi meninkin: ilta oli täynnä upeita ihmisiä ja inspiroivia tarinoita, ja poislähtiessä olin paljon energisempi kuin matkalla sinne.

4. Ihmisiä ei kannata aliarvioida. Olen vieläkin ihan häkeltynyt kaikista teidän kommentteista, Instagram-viesteistä ja sähköpostiviesteistänne masennuspostauksen jälkeen. Pelkäsin lukijoideni ja läheistenikin reaktiota sairauteeni, mutta ihan turhaan. Se tuki ja kymmenet sydäntälämmittävät viestit muistuttivat minua, että jakaminen tukee jaksamista.

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

9 vastausta aiheeseen “4 tärkeää oivallusta”

Kiitos sulle kun kommentoit! Toivottavasti sulla on mitä ihanin maanantai.. <3 🙂

Toi on varsinkin nykyaikana niin tärkeää, tuo ajan antaminen asioille meinaan. Nykyaika on niin hektistä, että kaiken pitäisi tapahtua nytjahetijust ja kaiken näyttää heti hyvältä ja onnistua. Jos niin ei käy, niin sit turhaudutaan supernopeasti. Milloin meistä ihmisistä tuli niin kärsimättömiä, ettei asioille enää anneta aikaa samalla lailla kuin ennen?

Ihanaa ja rentoa viikonloppua! 🙂

Kiteytit tään kyllä niin hyvin! Nykyään tehdään entistä hätäisempiä päätöksiä vaikka tarjonta on laajempi kuin koskaan ennen ja ärsykkeitä tulee ihan joka tuutista… Ai vitsi, tästä saisi mehukkaan postausidean. 🙂

Ihanaa viikonloppua myös sulle! <3 🙂

Munkin mielestä. <3 Toivottavasti en helpolla unohda näitä. 🙂 Ihanaa viikonloppua myös sulle! <3

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: