Luin reissulla kolme kirjaa: Paula Hawkinsin Nainen junassa, Pajtim Statovcin Tiranan sydän sekä Paulo Coelhon Zahir.
Nainen junassa kertoo Rachelista, joka on vähän (no aika paljonkin) hukassa elämänsä kanssa, ja junamatkoillaan töihin (jota hänellä ei enää ole) ja takaisin hän luo pakkomielteen junan ikkunasta näkyvään taloon ja talossa asuvaan pariskuntaan. Eräänä päivänä talossa asuva nainen katoaa, ja Rachelilla on tärkeä rooli naisen katoamisen selvittämisessä.
Nainen junassa oli ihan hyvä. Ensimmäinen lukemani jännitysromaani lyhyeen ikuisuuteen. Joskus tosin tuntui että luin dekkarin sijaan nyyhkytarinaa, mikä toisaalta oli positiivisella tavalla yllättävää. Kirja herätti siis muitakin tunteita kuin vain jännitystä ja halua ratkoa mysteeriä.
Lukemisen jälkeen tein saman virheen kuin aina ennenkin: katsoin kirjaan pohjautuvan leffan melkein heti perään ja unohdin kirjan sisäisen maailman täysin – elokuvamaailma korvasi sen ”eikä se tietenkään ollut yhtä hyvä kuin kirja”. Nelosesta kymppiin, annan arvosanaksi 8 (kirjalle, ei leffalle). Tai ehkä kasi miikka.
Tiranan sydän oli erilaisempi lukuelämys: henkilökohtaisempi koska monet tapahtumat sijoittuvat Albaniaan ja kertovat albaaneista. Kirjan päähenkilöinä on 1990-luvun alussa Tiranassa asuvat kaksi kaverusta Bujar ja Agim, jotka haaveilevat paremmasta elämästä ja vapaudesta olla juuri sitä mitä haluavat sukupuoleen tai kansallisuuteen katsomatta, siellä missä haluavat. Kirja oli koskettava ja lämmin, ja sai mut hymyilemään ja vollottamaan vuoron perään.
Siinä missä kantasuomalaiset fanittavat Saara Aaltoa tai Kimi Räikköstä, albaanitaustaisena mulle on tosi tärkeää tukea albanialaisia taitelijoita, urheilijoita ja musiikkoja. Statovcin esikoisromaani Kissani Jugoslavia oli hieno kirja myös, mutta se meni jossain kohtaa multa ”vähän ohi”. Oli tarinanpätkiä, symboleita ja hahmoja joita en ihan täysin ymmärtänyt. Tiranan sydämessä olin juonessa mukana alusta loppuun ja mun oli helppo tulkita se omasta elämänkatsomuksesta käsin. Vahva ysi.
Otsikko muuten huijaa, kolmas kirja Zahir on vielä kesken. Mulla oli kolme maata aikaa lukea sitä mutta tätä teosta ei voi kiirehtiä. Paulo Coelho tunnetaan hengellisyyttä hehkuvista teoksistaan, ja esimerkiksi ainoa Coelhon aikaisemmin lukemani kirja Alkemisti jäi itseltäni kesken. Silloinen elämäntilanne ei vain antanut myöten jollekin niin perusteelliselle.
Zahir taas tuntuu siltä, että nappasin sen käsiini juuri oikeaan aikaan. Se kertoo kuuluisasta kirjailijasta, jonka vaimo katoaa, ja hänen löytämisestä tulee kirjailijalle pakkomielle, ”zahir”. Kirjan juoni kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sen sisältö on täynnä symboliikkaa ja tekstinpätkiä, joita olen innoissani lukenut ääneen kuka tahansa vieressäni sattuu olemaankaan. Vielä en voi antaa kirjalle arvosanaa, koska en ole lukenut sitä loppuun, mutta toistaiseksi se hipoo täydellisyyttä… Ihmettelen suuresti: miten jokin niin helppolukuinen voi olla niin syvällinen?
Mikä on viimeisin kirja jonka sä oot lukenut tai oot lukemassa? Ja mitä tykkäsit?
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN