Hei, ihanaiset. Mulla on tänään ensimmäinen välipäivä urheilusta kahdeksaan päivään, ja laskeskelin, että sen kahdeksan päivän aikana urheilin noin 15 tuntia ja vedin melkeinpä joka päivä kaksi treeniä. Tää ei ole todellakaan yhtään mun tyyppistä, mutta joku urheilukärpänen puri ja halusin testata, saisinko oikeasti mahdutettua niin monta tuntia ihan tuiktavalliseen arkiviikkoon ja kuinka oma kunto sen kestäisi. Tein paljon havaintoja itsestäni, jotka kirjoitin päivittäin kilttinä tyttönä liikuntakalenteriin. Kokeilu tyssäsi tänään siihen, että kroppa ei yksinkertaisesti vaan enää jaksanut. Olin varannut kolmelta crossfit-tunnin, mutta kaikesta psyykkaamisesta huolimatta, jalat vei töiden jälkeen salin sijaan kotiin.
Kävin viime viikolla kokeilemassa kolme eri lajia. Defendoa, kahvakuulaa ja hot joogaa (lempeää). Joukkoon mahtui siis itsepuolustusta, aerobista liikuntaa yhdistettynä lihaskuntoon sekä ehdotonta rentoutumista tasapainoilun ja taivotusten muodossa.
Defendo – joka on siis aika uusi ja yksinkertainen lähitaistelumenetelmä – oli oikeasti hauskaa! Järvenpään Kehäkarhuissa oli hyvä meininki ja kaikki-juttelee-kaikille -tunnelma muistutti omaa crossfit-salin buugia. Mun mielestä kamppailu- ja itsepuolustuslajit ovat oikeasti yksi urheilulajeista hyödyllisimpiä, koska ne kehittää niin monta eri osa-aluetta kehossa ja kunnossa, niiden avulla pääsee perusteellisesti eroon turhasta energiasta ja niiden taidoista saa itsevarmuutta kohtamaan hankalia tilanteita. Asioita, joita arvostan crossfitissäkin. Jos en harrastaisi sitä, riehuisin aivan varmasti hammassuojissa tai karatepuvussa matto-otteluissa.
Me oltiin mun kaverin kanssa kuitenkin vähän aloittelijoita, eikä ihan välttis saatu sitä kaivattua hikeä pintaan, kun seurailtiin ja ihailtiin muiden touhuja. Jäätin siis vielä samaan paikkaan kahvakuulatunnille. Musta tuntuu että oon aina tosi kömpelö pallojen ja painojen kanssa, mutta hei – harjoitus tekee mestarin tai edes paremman oppilaan. Kahvakuula on muutenkin varmaan se paras väline kropan kiinteyttämiseen, ja kun vähän oppii tekniikoita (joita voi katsella myös netistä!), se voi olla myös se helpoin. Maksaa vähemmän kun kuntosalijäsenyys, vink vink opiskelijat ja loput kiireiset.
Kolmantena lajina koklasin hot jooga Yoga Nordicissa, jota mentiin testaamaan tyttöjen kanssa sunnuntaiaamuna täydellisenä vapaapäivänä. Hot jooga on tavallista joogaa, mutta n. 38 lämpötila-asteisessa huoneessa. Tosin me mentiin hot jooga lempeään, jolloin asteita oli vain n. 30. Mulla kesti varmaan toistakymmentä minuuttia oikeasti nauttia ja rentoutua oppitunnin antimista, mutta sitten kun onnistuin siinä, se oli menoa se seuraavat 1h ja 10min. En jaksa edes alkaa selittää joogan hyödyistä, siitä voisi tehdä kokonaisen postauksen tai kirjan. Kirjaston. Seuraavaana ostoslistalla onkin 10 kerran kortti, jota voi hyödyntää Yoga Nordicin jokaisessa joogalajissa ja esimerkiksi pilateksessakin.
Että sellaista! Näiden lisäksi olen viikon aikana tehnyt läheistä tuttavuutta uuden kämppikseni Maca-jauheen kanssa (jonka hyödyistä voi lukea täältä) ja minusta on tullut Herbalifen jälleenmyyjä (Herbalifesta juttua täällä.) Kiireinen viikko, mutta innostusta piisaa, bro’s.
Mitä mieltä te olette tällaisesta laajemmasta terveyteen ja liikuntaan liittyvistä postauksista? Onko ne kivoja vai ärsyttääkö kun jokainen blogi pursuaa niistä? Kirjoitan lifestyle-blogia, ja tällaiset asiat on osa mun elämää, mutta ymmärrän kyllä miksi kaikki trendilajit ja ruokahifistelyt jakaa mielipiteitä. Niistä voi avata sydäntä kommenttiboksin puolella.
Terveellistä loppuviikkoa, everyone.
Saranda
Paikkojen kordinaatit:
Järvenpään Kehäkarhut
Myllytie 2, 04400 Järvenpää
Yoga Nordic, Helsinki
Unioninkatu 39A, 00170 Helsinki
2 vastausta aiheeseen “3x lajikokeilu ja muita treenikuulumisia”
Jos omiin elämäntapoihin kuuluu liikunta ja terveellinen syöminen yms. niin eihän lukijat voi siihen puuttua..? Sä kirjoitat blogia oman itses takia, ja jos muut ei pidä sen sisältämistä aiheista niin voi lähteä lukemaan muita blogej. Eihän kukaan osta sanomalehteä ”pakosta” ja mollaa/ärsyynny siitä vai..? Sitä paitsi on kivaa kun liikkuminen ja lihaksikkaampi vartalo on nyt niin sanotusti muodissa, ainaisen laihtumisen ja sairaalloisten diettien rinnalla.
Mun pointti oli se että jokainen kirjoittaa mistä haluaa ja jokainen lukekoon mitä haluaa. 🙂 Mä ainakin haluan lukea tällaista lisää.
En voisi olla kyllä yhtään enemmän samaa mieltä. 🙂 Blogejakin on nykyään niin monta, että aivan varmasti jokaiselle löytyy sellainen, mikä liippaa omia kiinnostuksen kohteita. Ja jokaisenhan pitäisi tällaista kirjoittaa puhtaasti omasta ilosta, jotenka!