Tapaninpäivänä tuli vuosi täyteen siitä kun ryhdyin vegaaniksi. Ennen sitä olin reilu puoli vuotta lakto-vegetaristi (eli söin kasvisruokaa ja maitotuotteita) ja sitä ennen ehkä vajaa vuosi pesco-lakto-ovo-vegetaristi, jolloin söin lähes kaikkea muuta paitsi lihaa.
Vegaaniksi ryhtyminen on ollut elämäni parhaimpia päätöksiä. Ei ole osa-aluetta joka ei olisi parantunut sitä myötä. Voin fyysisesti paremmin, rahaa on säästynyt ruokakaupassa ja olen kokkaillut vuoden sisään enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Omatuntoni on puhtaampi kun en syö eläimiä tai rasita luontoa yhtä paljon kuin ennen.
Tammikuussa starttasi Vegaanihaaste, johon voi hyvin vielä osallistua. Ilmaisen palvelun kautta saat kuukauden ajan päivittäin uutiskirjeen, joka sisältää helppoja reseptejä ja hyödyllistä tietoa vegaanisesta ruokavaliosta. Haasteen kautta on mahdollista saada myös ”vegaanituutorin” eli oman tukihenkilön auttamaan ja vastaamaan kysymyksiisi. Haaste kestää tosiaan kuukauden, mutta monille muutos vegaaniseen ruokavalioon on jäänyt pysyväksi. Osallistu Vegaanihaasteeseen tästä linkistä.
Blogin aikaisemmat vegaaniseen ruokavalioon liittyvät postaukset on listattuna alla. Kuvassa on lettukakku, jonka reseptin jaoin vähän aikaa sitten täällä (muut aikaisemmat reseptit voit koluta läpi tästä linkistä).
Aikaisemmat postaukset veganismista:
Kuinka kiinnostuin välittämään ympäristöasioista?
Miten vegaanisuus on helpottanut elämääni?
Vegaanin viikon ruokapäiväkirja
Muutokset kasvissyöjäksi ryhtymisen jälkeen
Vegaani ja sekasyöjä saman katon alla?
Vegaani, huolehdi raudansaannista + linssikeittoreseptejä
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN