Mun murulla on tänään synttärit! Into piukeena odotan että tunnnit kuluvat ja voin viedä hänelle Tampereelle oikean syntymäpäivälahjan. Sillä välin herra saa tyytyä suloisiin sanoihini täällä blogissa, sillä tein hänestä listan 25 asiasta (= 25 vuotta), josta häntä ihailen ja rakastan.
1. Et juurikaan koskaan valita mistään
2. Pidät hyvää huolta omista perhaanjäsenistäsi, mutta myös minun läheisistäni
3. Olet tyyni ja rauhallinen
4. Mutta temperamenttinen (ja tulinen) kun tilanne sitä vaatii
5. Jaksat olla puvuntakki ja -housut päällä pitkän työpäivän jälkeenkin fudismatsia seuraamassa, kun itse riisun farkut jo eteisessä tullessani kotiin
6. Et ole itsekäs tai pihi, tarjoudut aina auttamaan ja vaivautumaan muiden puolesta
7. Jaksat aina tehdä ruoan silloin kun minä en (ja se on usein se)
8. Sinulla on hyvä yleissivistys. Otat aina selvää, jos et tiedä jotakin
9. Et murehdi tai stressaa turhia
10. Saat minut aina paremmalle tuulelle
11. Jätät kodin aina siistiksi. Tiedän, ettet monesti jaksaisi, mutta teet sen minun vuokseni
12. Ja siitä puheen ollen, siedät kaikki hullut piirteeni
13. Muttet koskaan suostu kenenkään kynnysmatoksi
14. Et ole pitkävihainen etkä jää vatvomaan asioita
15. Et koskaan pue rypistynyttä paitaa päälle
16. Pidät minusta erinomaista huolta, kun olen kipeä. Tiedän, että olet kaupallisella alalla, mutta olisit todella hyvä hoitajakin
17. Sinulla on erinomainen tyylitaju. Tiedän senkin, että inhoat ostoskeskuksia ja kaupoissa kiertelyä, mutta tarvitsen sinut aina makutuomariksi
18. Sinulla on uskomaton tilannetaju
19. Ja loistava mielikuvitus
20. Et koskaan tyrmää unelmiani
21. Olet romanttinen. Disney-prinssitkin kalpenevat sun rinnalla
22. Et puhu pahaa muista tai tuomitse ketään liian helposti
23. Sun kanssa on ihana käydä keskusteluja kaikesta maan ja taivaan välillä
24. Olet maailman komein! Disney-prinssit kalpenevat tälläkin saralla
25. Rakastat minua; osoitat minulle kunnioitusta, kiintymystä ja läheisyyttä päivittäin. Herään joka aamu sillä ajatuksella että teet minusta maailman onnekkaimman tytsyn!
Hyvää syntymäpäivää, Ferhat. <3
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI
8 vastausta aiheeseen “25 asiaa, joita ihailen sinussa”
Voi ihana kirjoitus! 🙂
🙂 <3
Iloista päivää sulle!
Ihanaa syntymäpäivän juhlia ☆☆☆
Sellaiset olikin, kiitos paljon!<3
Ihana postaus!<3Toivottavasti kaikki meni nappiin tampereella! Idea, että listata ikävuosien perusteella asioita mitä toisessa ihailee on ihan sairaan hyvä. Taidankin napata tämän idean korttiin, parin pöivän päästä 19-vuotiaalle serkulleni
Kiitos, ja kaikki sujui tosi hyvin!<3 Mä oon kyllä tällaisten aineettomien listalahjojen suurfani. Mä toivon että serkkusi ilahtuu, mä ainakin olisin todella otettu! 🙂
Aivan huippua lukea tämmöistä! Julkinen söpöily on mielestäni ihanaa!
Ja mainiota synttäriä F:lle 🙂
<3<3 Ihana kuulla että tällainen siirappisuus on ihan luettavaa haha 😀 Minä toivotan, kiitos! 🙂