Kategoriat
Uncategorized

13 syytä olla onnellinen tänään

DSC_0177-001.JPG

Olen kuullut tutkimuksista, joiden mukaan ihminen kykenee tuntemaan aitoa onnea toisen epäonnistumisesta. En väitä, etteikö tämä joidenkin kohdalla pitäisi paikkaansa. Omassa lähipiirissäni kuitenkin ihmiset tuntuvat aidosti ilahtuvan mikäli toisella menee hyvin ja voin valehtelematta väittää, että olen itse samanlainen. Saan mieletöntä energiaa toisen onnistumisista ja iloisista hetkistä. Tiedän luissani, että ne ei eivät ole minulta mitään pois vaan nimenomaan ammentavat omaakin hyvää oloa.

Tänään on 13. perjantai, tunnetusti epäonnen päivä. Päätin kuitenkin kääntää päivän ylöalaisin ja listata 13 asiaa, josta olen onnellinen nimenomaan tänään. Olisi mahtavaa kuulla kommenttiboksissa, mistä te iloitsette tänään! Jos ei 13 kohtaa ehdi tai keksi, kerro edes yksi. 🙂

DSC_0166-001.JPG

DSC_0176-001.JPG

DSC_0169-001.JPG

Tänään olen onnellinen koska…

Menemme (maailman suloisimpien) päiväkotilasten kanssa metsäretkelle. Siis niiden jotka tunnistavat lintu- ja kukkalajit minua paremmin eli lastentarhanopettajana opinkin heiltä…

Poikaystäväni tulee tänään viikon mittaiselta työmatkaltaan takaisin kotiin <3

Haen tänään postista upouuden Nikkorin linssin

Ja myös huomisen Helsinki City Run -paidan ja juoksunumeron. Vaikka juoksuharjoitteluni on mennyt kaikin puolin penkin alle ja lähden puolimaratoniin kylmilteni, olen tapahtumasta todella innoissani

Isäni täyttää tänään 48. Olen onnellinen, että hän on isäni ja hän on elänyt kohta puoli vuosisataa täyttä elämää. Olen onnellinen, että pääsemme juhlimaan koko perheen voimin sillä pikkuveljenikin tulee armeijasta lomille kahen viikon jälkeen!

Työni alkaa kasilta, mutta olen niin aikaisin hereillä että ehdin ulos liikkumaan, ainakin 20 minuutiksi

Olen pakannut evääksi kylmäsavulohta, tekee mieli syödä sitä jo aamiaiseksi…

Mutta juonkin tällä hetkellä vihersmoothieta ja kahvia omalla takapihalla, ei paha tämäkään

Muistelen lämmöllä Tallinnan matkaamme. Se saa yhä automaattisen hymyn kasvoilleni

Tänään katsotut kavereiden My Storyt. Tiedän, että olen joskus sanonut Snapchatin olevan turha, mutta olen kääntänyt vähän takkia… Kyllähän kavereiden kuulumisten kuuntelusta tulee aina hyvä mieli, oli ne missä muodossa tahansa

Laitan uuden neulemekon tänään päälle (en kylläkään sinne metsäretkelle haha)

Ihana viikonloppu tulossa; siihen lukeutuu sen juoksun ja synttäreiden lisäksi mm. improvisaatioteatteriesitys (jossa itse siis esiinnyn, jaiks), pelikorttitapahtuma, sukulointia, valokuvaamista ja tyttöjen treffaamista

Blogi ja se, että voin aloittaa päivän jakamalla teille positiivisia ajatuksia ja että käytte täällä piristämässä minun päivääni!

DSC_0180-001.JPG

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI

8 vastausta aiheeseen “13 syytä olla onnellinen tänään”

Tää postaus oli todella hyvä ja pisti miettimään paljon. Varsinkin juuri, sitä että onnea on myös pienet ja ”tavalliset” asiat eikä onneen välttämättä tarvitse mitään ihmeempiä. 

Tänään oon onnellinen siitä, että tänään päättynyt Ruotsin reissu onnistui, mulla on kokonaan vapaapäivä, ei töitä enkä muutenkaan ole sopinut mitään vaan voin ottaa koko päivän rennosti:D Siinä muutamia juttuja

Voi kiva kuulla. 🙂 Kun vähän pistää ajatusta niin kyllä pienistäkin asioista keksii positiivisia puolia!

Oon iloinen että sun matka meni hyvin!:) Sun vapaapäiväkin kuulostaa niin täydellisen rentouttavalta – nauti! <3

Ihanan iloinen postaus! Meissä taitaa olla jotain samaa tuon iloiseksi tulemisen suhteen. Minun mielestä vanha sanonta ”kel onni on se onnen kätkeköön” ei ainakaan sovi meikäläisen elämänfilosofiaan. On juurikin ihanaa jakaa ilonsa ja onnensa ja on ihanaa myös kuulla muiden onnesta.

 

Joskus tuntuu, että suomalaisessa kulttuurissa turhankin herkästi varotaan omasta onnesta hehkuttamista, ettei vaan ihmiset koe sitä jotenkin itsensä jalustalle nostamiseksi. Minuakin on muun muassa kuvailtu joskus ”ärsyttävän positiiviseksi” 😀 eli selvästi se joitain ärsyttää, kun joku ilmaisee iloaan avoimesti. Vaam minäpä ainakin aion sitä jatkaa. Siitä tulee hyvä mieli 🙂

 

P.S. Tänään iloitsin aurinkoisesta pyöräretkestä puistoon ja kauppaan lapsen kanssa. Kotimatkalla pyörän korissa kökötti vaaleanpunainen kukkakimppu ja taapero lauloi pyörän kyydissä. Oli niin hyvä fiilis!

Tosi hyviä pointteja! En sitten tiedä mistä suomalainen vaatimattomuus juontaa juurensa mutta mä kovasti toivon että se alkais pikkuhiljaa hupenemaan ja tilalle tulisi rohkeutta uskaltaa kertoa ja jakaa omaa onneaan. 🙂 Ja mulle on myös tuttu tunne tuo että kuvaillaan ärsyttävän positiiviseksi! En ihan ymmärrä sitä… 😀

Teidän päivä kuulostaa aivan ihanalta!<3 Tuli itelläänkin hyvä mieli lukea. 🙂

Oon sun kans samaa mieltä siitä, että toisten onnistuminen tuo itselle iloa! Eihän se itseltä ole pois jos joku muu onnistuu, vaan se antaa inspiraatiota ja motivaatiota myös omiin juttuihin, jotka voi toteuttaa omalla tavalla 🙂 ihanan positiivinen postaus ja kiva kuulla, että oot päässyt päiväkotiin töihin, se antaa varmasti paljon uusia kokemuksia ja iloa! 🙂
Mun onnellisuuden aihe tänään on varmaan kevään viimeisen koulutehtävän palautus ja nyt on opinnot siinä pisteessä, että voi alkaa nauttia kesästä hyvillä mielin. Oon onnellinen myös siitä, että äiti tulee viikonlopuksi Helsinkiin ja saadaan viettää kahdenkeskeistä aikaa. 🙂

Ihanaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua!

Hei näin juuri!! Viimeks just ihastelin Ferhatin kanssa teidän kotia Instagramin kautta ja sen sijaan että mulle ois tullut jotenkin inhottava mieli siitä niin aattelin oikeesti vaan et vau niin makeeta et mun kaveripiirissä on joku jolla on noin hyvä visuaalinen silmä ja jolta itekin voi saada ehkä vinkkejä omaan sisustukseen!:-D

Onneksi olkoon opinnoista ja oot kesäsi kyl ansainnut, toivottavasti törmäillään paljon!:) Äitiviikonloppukin kuulostaa niiiin hyvältä, ottakaa kaikki ilo irti!<3

Oon iloinen tänään sillä on viikonloppu ja pääsen viikonlopuksi mökille 🙂 Ihana blogi sulla.

Kaunis kiitos <3 Mahtava kuulla että sulla on mökkiviikonloppu edessä, nautihan meidän muidenkin puolesta! 🙂

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: