Viime viikonlopun mökkireissu oli ihana. Olemme käyneet samalla kokoonpanolla ystäväni mökillä siitä asti kun olimme 13.
Mulla oli tälläkin kertaa mukana hame, joka oli mulla päällä silloin ensimmäisenkin kerran 11 vuotta sitten. Nytkin siihen meni lettutahroja ja se tuoksuu savulle.
Ensimmäisellä kerralla olimme tuskin saaneet edes ensipusua vielä, nyt puhuimme lapsista ja ihmettelimme yhdessä raskauttani.
Silloin ensimmäisellä kerralla saunoin bikinit päällä. Tuntui ihan järjettömältä mennä saunaan alasti!
Tällä kertaa vannoimme että opimme jonkun uuden korttipelin, koska olemme pelanneet samoja jo 11 vuotta. Opettelimme kaksikin.
Onneksi voimme nykyään itse ajaa sinne. Säälin ystäväni äitiä joka vei meidät kotiin yksi kesä kun kuuntelimme kirjaimellisesti koko matkan, se koko kaksi tuntia, uutta lempibiisiämme American Pieta. Aina toistona, alusta loppuun, kotiin asti.
Näille reissuille on mahtunut myös latotansseja ja lomaromansseja. Nyt kolme meistä on naimisissa ja loput seurustelee. Tylsää.
Viiniä tai saunajuomia menee yhtä paljon kuin ensimmäisenkin kerran. Eli ei yhtään. Nykyään mennään nukkumaan noin 5 tuntia aikaisemmin.
Nähdään ensi vuonna, silloin kokoonpano saattaa muuttua yhdellä vauvalla mutta tänne on päästävä. Joka kesä.
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
8 vastausta aiheeseen “11 vuotta myöhemmin”
Tosi ihana perinne, oon vähän kade 🙂
Niin on! Eikun nyt vaan viimeistään ensi kesäksi porukka kasaan ja vuosittainen mökkiperinne pystyyn. 🙂
Ihanaa kun on paikka ja porukka pysynyt samana!
Näinpä. <3 Kesän koheesio. 🙂
Tuollaiset perinteet on ihania <3
Meillä on ystäväporukassa vuodenaikaan sitomaton pikkujouluperinne ja nähdään suurin piiretin samalla porukalla joka vuosi. Osa meistä on tuntenut toisensa 7-vuotiaasta ja koko porukka 11-vuotiaasta lähtien. Välissä on ollut opiskelut, työelämään siirtymiset, paljon seurustelusuhteita, useampi avioituminen ja pari avioeroa sekä yhteensä 10 vauvaa, joista vanhimmat aloittivat juuri yläasteen.
Vau miten ihana perinne ja ihana ystäväporukka! Ootte kokenut kaikenlaista ja teette silti aikaa toisillenne. 🙂 Ihailtavaa! Toivottavasti ollaan samassa pisteessä myös tämän mun ystäväporukan kanssa vuosien päästä. 🙂 Tuli niin hyvä fiilis tästä, kiitos kun jaoit!
Miten ihana perinne! Tuosta perinteestä (ja ystävistä) on kyllä pidettävä kiinni!
Sanos muuta. <3 Mä luulen että näiden kanssa me tullaan olemaan ystäviä ihan loppuiän. 🙂